Opetusministeri Li Andersson:
Täsmennyksiä ammatillisen koulutuksen säädöksiin tarvitaan

Työelämä muuttuu vauhdilla ja nuorten polut ammatteihin ja aikuisuuteen erilaistuvat. Yhdellä on mielessä nopea työllistyminen ammattiopintojen jälkeen ja toisella polku ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Aikalailla varmaa on, että kaikki tulevat tarvitsemaan taitoja, joiden pohjalta he kykenevät omaksumaan uutta koko työuran ajan.

Tällä vaalikaudella olemme toteuttaneet historiallisen uudistuksen, jolla pidennettiin oppivelvollisuutta 18-ikävuoteen. Samalla vahvistettiin nuorten ohjauksen tukiverkkoja, jotta kukin löytäisi itselleen sopivan opiskelupaikan, sekä toteutettiin maksuton toisen asteen koulutus.

Uudistusta ei toteutettu yhtään liian aikaisin. Jo pitkään on ollut selvää, että kaikki tarvitsevat vähintään toisen asteen tutkinnon tasoista sivistystä ja osaamista. Viilausta tarvitaan myös tavoissa rahoittaa ja toteuttaa ammatillista koulutusta, jotta koko säädösympäristö tukee parhaalla mahdollisella tavalla nuorten osaamisen kehittymistä. Äskettäin lausunnoilla oli luonnos hallituksen esitykseksi, jossa ehdotetaan oppivelvollisiin ja jatkuvaan oppimiseen kohdistuvan rahoituksen eriyttämistä toisistaan ja rahoituksen perusteiden kehittämistä sekä joustavuuden kasvattamista ammatillisissa perustutkinnoissa.

Ensin mainitussa tavoitteena on tukea nuorten kehittymistä aikuisuuteen ja jättää riittävästi tilaa koulutuksen kasvatustehtävälle. Nykyisin ammatillisen koulutuksen rahoituksesta suuri osa määräytyy tutkinnon osittain. En usko, että se sellaisenaan tukee nuoren kehittymistä tai antaa aikaa oman polun löytämiselle yhdessä opettajan kanssa. Uusissa rahoitussäännöksissä oppivelvollisten osalta suoritusrahoituksen osuutta vähennettäisiin ja tutkinnon osista rahoituksen perusteena luovuttaisiin. Tällä tavoin tosiasiassa tuemme jokaisen yksilöllisten polkujen toteutumista ja oppivelvollisuuslainsäädännössä asetettuja tavoitteita. Samalla järjestäjien hallinnollinen työ vähenee, kun oppivelvollisten rahoitus tulisi jatkossa suoraan toteuman perusteella.

Minulta on usein kysytty, että miksi juuri nyt. Minusta tämä on asia, joka on välttämätöntä tehdä uudistuksen toimeenpanon vahvistamiseksi, ja jonka viivästyttäminen vaikuttaisi usean nuorisoikäluokan menestykseen ammatillisessa koulutuksessa. Ennemminkin ihmettelisin, jos sitä ei nyt tehtäisi.

Oppivelvollisten ja jatkuvan oppimisen rahoituksen jakaminen omiin väyliinsä on herättänyt huolta jatkuvan oppimisen ja työikäisen väestön osaamisen kehittämisen edellytyksistä. Ammatillisen koulutuksen aloittaneista yli puolet on työikäisiä. Jatkossakin he ovat tärkeä ammatillisen koulutuksen opiskelijaryhmä. Nyt tehtävä muutos ei vaikuta kielteisesti heidän osaamisensa kehittämiseen. Päinvastoin: rahoituksen jakaminen edellä kuvatulla tavalla mahdollistaa myöhemmin myös jatkuvan oppimisen rahoituksen perusteiden kehittämisen siten, että ne paremmin tukevat aikuisten tavoitteita. Esimerkiksi syksyllä 2022 työryhmässä käynnistettävä työ tutkinnon osaa lyhyempien kokonaisuuksien määrittelemiseksi tulee mahdollistamaan niiden sisällyttämisen rahoitusjärjestelmään.

Tällä hetkellä ammatillisen koulutuksen rahoitusmalli yrittää vastata kahden keskenään hyvin erilaisen kohderyhmän tavoitteisiin: nuorten kasvaminen ammattiin vie aikaa, kun taas aikuisten osalta moni vain piipahtaa oppilaitoksessa hankkimassa nopeasti tarvitsemansa osaamisen ja jatkaakseen ripeästi takaisin työelämään. Kun yhdellä mallilla on yritetty vastata näin erilaisten kohderyhmien koulutustarpeisiin, on tuloksena liki viisikymmentä eri kerrointa ja vaikeasti ennakoitava sekä monimutkainen malli, jonka todellinen ohjausvaikutus on pelkästään suuri kysymysmerkki. Muutoksilla vastataan koulutuksen järjestäjien tarpeeseen lisätä rahoituksen ennakoitavuutta ja läpinäkyvyyttä.

Julkisia varoja käytetään ammatilliseen koulutukseen yli kaksi miljardia euroa. Panostus on merkittävä ja osoittaa, miten tärkeässä asemassa ammatillinen koulutus yhteiskunnassamme on. Ensiarvoisen tärkeää on, että vastaava rahoituksen taso säilyy jatkossakin. Ilman sitä ammatillisen koulutuksen mahdollisuudet tuottaa ja uusintaa osaamista hyvin laajalle käyttäjäkunnalle heikkenevät oleellisesti. Myös tätä mahdollisuutta palvella eri käyttäjäryhmiä heidän tavoitteidensa mukaisesti tuemme rahoitusta kehittämällä. Läpinäkyvyys rahoituksessa tuo sille uskottavuutta.

Ammatillisen koulutuksen tehtävänä on valmistaa ihmisiä työelämään, päivittää heidän osaamistaan ja mahdollistaa jatko-opintoihin siirtyminen. Niin sanotut yto-aineet ovat keskeinen tutkintojen osa, joka antaa pohjaa teoreettisemmille jatko-opinnoille. Niin ne tulevat jatkossakin tekemään.

Lausunnolla olleessa lakiluonnoksessa ehdotetaan, että ammatillisia perustutkintoja voisi laajentaa enintään 30 osaamispistettä yli 180 osaamispisteen silloin, kun opiskelija haluaa sisällyttää tutkintoon lukio-opintoja, korkeakouluopintoja tai muita ammatillisia opintoja enemmän kuin nykyisin on mahdollista. Tällä tavoitellaan yksilöllisen jouston mahdollisuuksien kasvattamista ja vastataan muuttuvaan työelämään. Tämä kehitys ei tule vaarantamaan yto-aineiden järjestämistä ammatillisessa koulutuksessa. Joissain yhteyksissä on pelätty esimerkiksi sitä, että järjestäjät päättävät luopua omista yto-opettajista ja toteuttaa toiminnan hankintoina. On kuitenkin huomattava, että hankinnat tulevat maksamaan järjestäjälle varmastikin vähintään opettajien palkkauskustannusten verran. Lisäksi tästä merkittävästä opetushenkilöstöstä luopuminen tekisi kyseisestä järjestäjästä hyvin haavoittuvan, koska se olisi riippuvainen muista toimijoista toteuttaessaan perustehtäväänsä. Esitetty lakimuutos ei sulje ammatillisten tutkintojen ja yto-opintojen kehittämistä pois. Ammatillisten tutkintojen todellista jatko-opintokelpoisuutta on vahvistettava myös tämän muutoksen rinnalla.

Toisinaan on niin, että tutkinnon laajentaminen on keino omien tavoitteiden toteuttamiseksi; samalla se usein edesauttaa korkeakouluopintoihin siirtymistä ja niissä menestymistä. Samaa tavoitetta halutaan tukea, kun säädettäisiin niin sanotusta kaksoistutkinnosta eli ammatillisen perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon samanaikaisesta suorittamisesta. Edellä mainituista ei säädettäisi koulutuksen järjestäjää velvoittavana. Toisin sanoen järjestäjä saisi itse päättää, miten laajalti mahdollisuuksia tarjoaa. Laajentaminen toteutettaisiin nykyisen valtionosuusrahoituksen puitteissa, eikä sen odoteta tuovan järjestäjille lisäkustannuksia tai lisäävän opettajien työtaakkaa. Koulutuksen järjestäjät päättävät itse siitä, kuinka paljon opiskelijoita opetukseen ottavat. Mikäli järjestäjä päättää hyvin laajasti tarjota mahdollisuutta laajentaa tutkintoa ja laajentamiselle on myös kysyntää, se voi vastaavasti vähentää jonkin verran sisäänottoa. Tällä ei ole vaikutusta koulutuksen saatavuuteen.

Ammatillisen koulutuksen vetovoimaa voidaan kuvata sillä, kuinka paljon aloituspaikkoja on suhteessa yhteishaun ensisijaisiin hakijoihin. Koko maan tasolla tuo suhdeluku vuosien 2019–2021 keskiarvona oli 0,88. Toisin sanoen ensisijaiseksi hakukohteeksi ammatillisen koulutuksen valinneita oli selvästi vähemmän kuin aloituspaikkoja. Vaikeaa uskoa, että ammatillisen koulutuksen joustavuuden kasvattamisen myötä syntyisi pulaa tarjonnasta, tai että järjestäjien profiilit tämän takia kovin paljon muuttuisivat. Aloituspaikkojen määrä ammatillisessa koulutuksessa vaihtelee joka vuosi huomattavasti, esimeriksi vuonna 2022 aloituspaikkojen muutos oli 1600 edelliseen vuoteen nähden.

Ammatillinen koulutus tulee jatkossakin nähdä tasavertaisena koulutusmuotona lukion kanssa nuorten kouluttamisessa. Nyt tehtävillä säädösten täsmennyksillä ja mahdollisuuksien lisäämisellä tuetaan ammatillisen koulutuksen vetovoimaa ja sen kysyntää. Jos suomalaisessa koulutuspolitiikassa olemme aidosti sitä mieltä, että nuorilla on jatkoon kaksi tasavertaista polkua, eikä niin sanottuja umpiperiä ole, niin kyllä meidän on rohjettava myös kehittää ammatillista koulutusta sanotun suuntaisesti. Ammatillisen koulutuksen, niin kuin muunkin koulutuksen, on elettävä ajassa.

Li Andersson
opetusministeri