Hyppää sisältöön

Demokratiapoliittinen periaatepäätös lausuntokierrokselle

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 29.6.2022 13.29
Tiedote

Oikeusministeriö pyytää lausuntoja valtioneuvoston periaatepäätöksestä, jolla linjataan suomalaisen demokratiapolitiikan tavoitteista 2020-luvulla. Demokratiapolitiikalla pyritään edistämään sitä, että ihmisten poliittiset ja kansalaisoikeudet toteutuvat Suomessa yhdenvertaisesti eikä ketään jätetä yhteiskunnan ulkopuolelle. Tavoitteena on, että Suomi kuuluu jatkossakin maailman demokraattisimpien maiden joukkoon.

Demokratiapoliittisen periaatepäätöksen linjauksilla ja niitä täydentävillä toimenpide-ehdotuksilla tavoitellaan toimivaa demokratiaa, monipuolisia osallistumismahdollisuuksia ja -taitoja, rakentavaa keskustelukulttuuria, aktiivista ja elinvoimaista kansalaisyhteiskuntaa sekä avointa ja vuorovaikutteista hallintoa. Demokratian edistämiseen EU:ssa sekä kansainvälisesti suhtaudutaan kunnianhimoisesti. Myös Suomen ulko- ja kehityspolitiikalla tuetaan demokratiaa ja demokraattista kehitystä. 

Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää pitkäjänteistä, yli hallituskausien ulottuvaa politiikkaa ja hallinnonalojen rajat ylittävää yhteistyötä. 

Luonnos periaatepäätökseksi on valmisteltu yhteistyössä ministeriöiden kanssa. Työssä on hyödynnetty pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan sisältyvän Kansallinen demokratiaohjelma 2025 -kärkihankkeen kansalaisyhteiskuntaa ja osallisuutta edistävää työtä. Periaatepäätöksestä voi jättää lausunnon 1.9.2022 saakka osoitteessa Lausuntopalvelu.fi.

Lisätietoja: 
Erityisasiantuntija Maria Wakeham-Hartonen, oikeusministeriö, p. 0295 150 416
Yksikön päällikkö Niklas Wilhelmsson, oikeusministeriö, p. 0295 150 348
Hankepäällikkö Sini Lahdenperä, oikeusministeriö, p. 0295 150 013 (1.7-5.8 välisenä aikana),
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]