Hyppää sisältöön

Kuluttajansuojaviranomaisten toimivaltuuksiin ehdotetaan laajennuksia

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 28.6.2019 12.52
Tiedote

Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa kuluttajansuojaviranomaisten toimivaltuuksiin laajennuksia. Ehdotuksen taustalla on kuluttajansuojaviranomaisten yhteistyötä koskeva EU:n asetus, jota sovelletaan rajat ylittäviin kuluttajansuojarikkomuksiin jäsenvaltioissa.

Työryhmä ehdottaa, että samassa yhteydessä parannettaisiin ennen muuta kuluttaja-asiamiehen mahdollisuuksia valvoa lain noudattamista ja puuttua lainrikkomuksiin laajemminkin.

Työryhmämietinnössä ehdotetaan muun muassa, että kuluttaja-asiamies voisi poikkeustapauksissa määrätä verkkosivustoilla olevaa sisältöä poistettavaksi, poistamaan verkkosivuston tai määrätä verkkotunnus poistettavaksi verkkotunnusrekisteristä.

Uutta olisi myös, että kuluttaja-asiamies voisi hakea markkinaoikeudelta seuraamusmaksun määräämistä elinkeinonharjoittajalle tiettyjen kuluttajansuojasäännösten rikkomisesta. Seuraamusmaksun piiriin tulisivat esimerkiksi tietyt kuluttajaluottoja ja saatavien perintää koskevat säännökset. Seuraamusmaksun enimmäismääräksi ehdotetaan neljää prosenttia yrityksen liikevaihdosta. Kuluttaja-asiamiehen ensisijainen valvontatyökalu olisi kuitenkin myös jatkossa neuvottelumenettely.

Esityksen tavoitteena on parantaa kuluttajansuojasääntelyn noudattamisen valvonnan uskottavuutta ja tehostaa samalla lainsäädännön noudattamista. Tavoitteena on myös vähentää rikkomuksista aiheutuvia vahinkoja kuluttajille ja elinkeinonharjoittajan kilpailijoille. Esityksellä toteutetaan myös pääministeri Antti Rinteen hallituksen hallitusohjelmakirjausta kuluttajansuojalain­säädännön noudattamisen tehostamisesta.

Lakien ehdotetaan tulevan voimaan 17.1.2020, jolloin myös EU:n yhteistyöasetusta aletaan soveltaa.

Työryhmän mietintöön liittyvät Elinkeinoelämän keskusliiton eriävä mielipide sekä Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja Kuluttajaliiton lausuma.

Työryhmän ehdotus on lausunnolla lausuntopalvelu.fissä 23.8. saakka. 

Lisätietoja:

lainsäädäntöneuvos Sofia Aspelund, puh. 0295 150 554, [email protected] (paikalla 28.6. asti),

yksikönpäällikkö Katri Kummoinen, puh. 0295 150 266, [email protected]

Kuluttajaviranomaisten toimivaltuuksien uudistaminen

Lausuntopalvelu.fi