Hyppää sisältöön

Ministeri Henriksson: Yhdenvertaisuuslaki vahvistaa perusoikeuksia käytännössä

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 3.4.2014 11.09
Tiedote -

– Tänään annettu hallituksen esitys yhdenvertaisuuslainsäädännöksi on viime aikojen merkittävimpiä ihmisten perusoikeuksien toteutumista vahvistavia uudistuksia, arvioi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson tiedotustilaisuudessa 3. huhtikuuta annettua lakipakettia, joka sisältää myös täydennyksiä tasa-arvolakiin.

– Uusi yhdenvertaisuuslaki edistäisi yhdenvertaisuuden toteutumista käytännössä, esimerkiksi koulutuksessa ja työelämässä, mutta myös muissa ihmisen elämän kannalta tärkeissä tilanteissa. Nykyistä johdonmukaisempi ja kattavampi laki on tarpeen, sillä EU:n komission viimeisimmän eurobarometritutkimuksen mukaan yli 800 000 Suomessa asuvaa henkilöä kokee syrjintää vuosittain. Uudistuksella pyritään myös saattamaan lainsäädäntö sellaiseksi, että Suomi voi ratifioida YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksen.

– Syrjintää kokevien mahdollisuudet saada asiansa selvitetyiksi paranisivat, kun vähemmistövaltuutetun virka korvattaisiin yhdenvertaisuusvaltuutetun viralla, jonka toimivalta olisi aiempaa laajempi. Työelämässä yhdenvertaisuuslain noudattamista valvoisivat kuitenkin työsuojeluviranomaiset. Tasa-arvolain noudattamista valvoisi tasa-arvovaltuutettu kuten nykyisinkin. Koska valtuutetut säilyisivät jatkossakin erillisinä viranomaisina, pidän erittäin tärkeänä, että niiden olisi mahdollista tehdä saumatonta yhteistyötä.

Nykyiset tasa-arvolautakunta ja syrjintälautakunta yhdistettäisiin. Uusi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta olisi ns. matalan kynnyksen oikeusturvaelin, jolla olisi toimivalta käsitellä laajasti erilaisia yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain mukaisia syrjintäasioita.

Henriksson piti tärkeänä varmistaa, että sekä uusi valtuutettu että uusi lautakunta saavat lisää henkilöresursseja laajenevien työtehtäviensä hoitamiseksi.

Oikeusministeri esitteli puheenvuorossaan lyhyesti myös samaan hallituksen esitykseen sisältyvät, sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellun tasa-arvolain uudistuksen keskeisimmät kohdat.

– Tasa-arvolakia on tarkoitus täydentää kieltämällä selvästi syrjintä sukupuoli-identiteetin ja sukupuolen ilmaisun perusteella. Lakiin tulisi myös velvoite ennaltaehkäistä tällaista syrjintää. Työpaikan tasa-arvosuunnittelua ja palkkakartoitusta koskevia säännöksiä selkeytettäisiin. Palkkakartoituksen sisällöstä säädettäisiin nykyistä tarkemmin, henkilöstön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia korostettaisiin ja lakiin tulisi velvollisuus tiedottaa henkilöstölle tasa-arvosuunnitelmasta. Oppilaitosten tasa-arvosuunnittelua koskeva velvoite laajennettaisiin koskemaan myös perusopetusta.

Tätä hallituksen esitystä on valmisteltu kolmessa ministeriössä. Oikeusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön lisäksi mukana on ollut työ- ja elinkeinoministeriö, jossa yhdenvertaisuuslain työelämää koskevia uudistuksia on valmisteltu ministeri Ihalaisen johdolla.

Lisätietoja:
ministerin erityisavustaja Robin Harms, puh. 02951 50176, s-posti: etunimi.sukunimi(at)om.fi