Hyppää sisältöön

Ministerityöryhmä: vauhtia ylivelkaantumisen torjuntaan

oikeusministeriösisäministeriö
Julkaisuajankohta 24.10.2019 15.07
Tiedote

Oikeusvaltion kehittämisen ja sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmä hyväksyi toimenpidekokonaisuuden, jonka avulla hallitus torjuu ylivelkaantumista. Töitä tehdään useassa eri ministeriössä.

Kotitalouksien velkaantuneisuus on kasvanut lähes yhtäjaksoisesti 20 vuoden ajan. Ylivelkaantumista taklataan muun muassa vahvistamalla kotitalouksien talous- ja velkaneuvontaa, helpottamalla konkurssin tehneiden yrittäjien velkajärjestelyyn pääsyä sekä ryhtymällä valmistelemaan positiivista luottotietorekisteriä.

- On aika laittaa stoppi ylivelkaantumiselle. Tämä ongelma koskettaa aivan liian monia. Meillä on nyt onneksi työn alla useita toimia, joilla voimme helpottaa niin yksittäisten ihmisten kuin yrittäjien arkea. Pidän tärkeänä, että jokainen meistä voi saada riittävästi tietoa siitä, miten omaa taloutta voi hallita, ministerityöryhmän puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo.

Ministerityöryhmä päätti, että ryhdytään valmistelemaan julkisen sektorin ylläpitämää positiivista luottotietorekisteriä. Rekisteri tulee sisältämään ihmisten luottotietoja, ja sen vuoksi vahva tietosuoja on ensisijaisen tärkeää. Valmistelussa selvitetään myös mahdollisuutta ottaa rekisteri käyttöön vaiheittain siten, että tarvittava lainsäädäntö on voimassa hyvissä ajoin ja että rekisteri ainakin kuluttajaluottojen osalta voitaisiin ottaa käyttöön kevään 2023 aikana.

Lisäksi ministerityöryhmä hyväksyi sisäministeriön johdolla laaditun uuden väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin vastaisen toimenpideohjelman. Se korvaa aiemman, vuonna 2016 laaditun toimenpideohjelman. Ohjelman tavoitteet ja toimenpiteet koskevat paikallista ennalta ehkäisyä, väkivaltaisten ryhmien rekrytoimisen ehkäisyä, vankiloissa tapahtuvaa radikalisoitumista sekä terroristisen propagandan ja laittoman vihapuheen torjuntaa. Lisäksi ohjelma sisältää toimenpiteitä, joilla poliisi, vastaanottokeskukset, sosiaali- ja terveystoimi sekä opetustoimi kehittävät ennalta ehkäisyä. Ohjelmasta laaditaan seuraavaksi valtioneuvoston periaatepäätös.
 

Lisätietoja:

Valtiosihteeri Malin Brännkärr, puh. 040 534 7727, [email protected]

Ministeri Henrikssonin erityisavustaja Otto Andersson, puh. 0295 150 121, [email protected]

Ministerityöryhmän pääsihteeri Venla Salmi, puh. 0295 150 064, [email protected]

Ylivelkaantuminen: osastopäällikkö Antti Leinonen, puh. 0295 150 264, [email protected]

Väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin vastainen toimenpideohjelma: sisäministeriön kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, puh. 0295 488 370, [email protected]