Hyppää sisältöön

Tehostettu matkustuskielto ja tutkinta-aresti vaihtoehdoiksi tutkintavankeudelle

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 25.1.2018 13.23
Tiedote

Tutkintavankeuden vaihtoehtoina otetaan vuoden 2019 alusta käyttöön tehostettu matkustuskielto ja tutkinta-aresti. Uudistuksen taustalla on muun muassa tarve lisätä tutkintavankeuden tehokkaasti valvottuja vaihtoehtoja.

Tutkintavankeudella tarkoitetaan aikaa, jonka rikoksesta epäilty on vangittuna rikoksen johdosta ennen täytäntöönpanokelpoista tai lainvoimaista tuomiota. Tutkintavankeuden tarkoituksena on ennen kaikkea turvata rikoksen esitutkinta, tuomioistuinkäsittely ja rangaistusten täytäntöönpano.

Uusien 1.1.2019 voimaan tulevien säännösten mukaan tuomioistuin voi määrätä rikoksesta epäillyn teknisin välinein valvottuun tehostettuun matkustuskieltoon ennen rangaistuksen tuomitsemista.  Sen jälkeen, kun hänet on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen, tuomioistuin voi vangitsemisen tai vangittuna pitämisen sijasta määrätä hänet teknisin välinein valvottuun tutkinta-arestiin, jos tuomittu rangaistus on vähemmän kuin kaksi vuotta vankeutta.

Lainmuutosten voimaantulo on tarkoitus vahvistaa presidentin esittelyssä tiistaina 30. tammikuuta.

Lisätietoja:

hallitussihteeri Juho Martikainen, puh. 0295150520

Valtioneuvosto.fi/päätökset