Hyppää sisältöön

Työryhmä valmistelemaan velkakonversion mahdollistamista yrityssaneerauksessa

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 29.11.2023 11.43
Tiedote

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan lainsäädäntömuutoksia, joilla mahdollistetaan velkakonversio yrityssaneerauksessa. Hanke on osa pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaa.

Hallitusohjelman mukaan yritysten saneerauskeinoja monipuolistetaan ottamalla käyttöön velkakonversio. Hallitusohjelmassa tarkoitetussa velkakonversiossa osa yrityksen veloista voidaan muuttaa velallisyhtiön osakkeiksi, myös vastoin osakkeenomistajien kantaa. Tällä hetkellä yrityssaneerauksessa yhtiön omistusrakennetta ei voida järjestellä ilman omistajien suostumusta. 

Velkakonversion käyttöönoton tavoitteena on parantaa mahdollisuuksia järjestellä taloudellisissa vaikeuksissa olevan yhtiön pääomarakennetta ja siten edistää saneeraustavoitteen toteutumista. Näin myös vältetään tarpeettomia konkursseja. 

Lisäksi tavoitteena on parantaa erityisesti kansainvälisillä markkinoilla joukkolainoja liikkeeseen laskevien suomalaisten yritysten kilpailukykyä sijoituskohteena ja tätä kautta edistää kansainvälisen velkarahoituksen saatavuutta Suomessa.

Työryhmä laatii ehdotuksensa hallituksen esityksen muotoon ja tarkastelee ehdotusta laatiessaan muun muassa konversiomahdollisuuden soveltamisalaa ja käyttöedellytyksiä.

Oikeusministeriö on asettanut myös seurantaryhmän, jonka tehtävänä on seurata ja arvioida työryhmän työtä. Työryhmän ja seurantaryhmän toimikausi on 28.11.2023–31.12.2024. 

Lisätietoja: 
Lainsäädäntöneuvos Katri Törnroth, p. 0295 150 084, [email protected] 
Lainsäädäntöneuvos Markus Tervonen, p. 0295 150 558, [email protected] 
Erityisasiantuntija Johanna Mäkitalo, p. 0295 150 092, [email protected]

Kasvun kaava Orpon hallitusohjelma Turvallinen ja kriisinkestävä oikeusvaltio