Hyppää sisältöön

Väkivalta- ja seksuaalirikollisuuden ehkäisyn vuoden 2024 avustukset haettavana

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 9.1.2024 11.57
Uutinen

Oikeusministeriö myöntää valtionavustusta väkivaltarikollisten ja seksuaalirikollisuuden ehkäisy- ja katkaisupalveluiden kehittämiseen ja palveluiden käytön lisäämiseen.

Avustuksen myöntämistä edistää, jos ohjelma on todettu vaikuttavaksi kotimaisella tai kansainvälisellä tutkimuksella ja se noudattaa väkivallan ehkäisy- ja katkaisutyön laatukriteerejä. Avustusta voidaan myöntää myös jatkorahoituksena oikeusministeriön aikaisemmin rahoittamille seksuaalirikosten ehkäisy- ja katkaisuhankkeille.

Väkivalta- ja seksuaalirikollisten kuntouttamisohjelmien kehittämiseen tarkoitettua avustusta voidaan jakaa yhteensä enintään 575 000 euroa. Avustusta voivat hakea järjestöt, yhdistykset, säätiöt ja kunnat tai kuntayhtymät. Hakuaika päättyy 5. helmikuuta.

Hakuinfo järjestetään 16. tammikuuta

Rikollisuuden ehkäisyn avustuksia haetaan nyt ensimmäistä kertaa Haeavustuksia.fi-palvelussa. Verkkopalvelu kokoaa valtionapuviranomaisten hakuilmoitukset yhteen paikkaan. Hakuilmoituksia voi selata ilman kirjautumista, mutta avustuksen hakijan tulee kirjautua palveluun Suomi.fi-tunnistuksella. Jos hakijalla ei vielä ole Suomi.fi-palvelussa annettuja valtuuksia tai riittäviä valtuuksia hakemusta valmistelevalle henkilölle, se kannattaa tehdä ensimmäiseksi.

Hakijoille järjestetään Teams-info Haeavustuksia.fi-palvelusta 16. tammikuuta klo 10–11, ilmoittautumiset 12.1. mennessä. Info järjestetään suomeksi.

Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Minna Piispa, p. 0295 150 223, [email protected]

Tietoa hakuinfosta

Hakuilmoitus Haeavustuksia.fi-palvelussa

Tietoa Haeavustuksia.fi-palvelusta