Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Velallisen suojaosuuteen ehdotetaan väliaikaista korotusta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 20.10.2022 13.52
Tiedote

Hallitus esittää ulosottolainsäädäntöön väliaikaista muutosta, jolla velallisen suojaosuutta korotetaan ensi vuoden ajaksi. Esityksen mukaan ulosoton suojaosuutta korotetaan vuoden kokeiluna takuueläkkeen tasolle.

– Suojaosuutta korottamalla voimme lisätä velallisten käyttöön jäävien tulojen määrää. Tämä tukee velallisten ostovoimaa tässä poikkeuksellisessa taloudellisessa tilanteessa. Olemme tällä hallituskaudella tehneet paljon töitä ylivelkaantumisen torjumiseksi ja taloudellisissa vaikeuksissa olevien kansalaisten ja yritysten auttamiseksi. Lisäksi oikeusministeriössä selvitetään ulosottojärjestelmän laajempaa uudistamista, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson sanoo.

Suojaosuutta on tarkoitus korottaa velallisen itsensä osalta nykyisestä 23,20 eurosta päivässä 29,52 euroon päivässä. Suojaosuus nousisi siten 885,60 euroon kuukaudessa tämänhetkisestä 696 eurosta. Velallisen elatuksen varassa olevan puolison, oman lapsen ja puolison lapsen osalta laskettava suojaosuus säilyy ehdotuksen mukaan nykyisellä tasolla eli 8,34 eurossa päivää kohden. 

Väliaikaisen lain säätämisen jälkeen suojaosuuteen tehdään vielä ensi vuoden alusta oikeusministeriön asetuksella indeksitarkistus kansaneläkeindeksilain mukaisesti. Indeksitarkistuksen jälkeen suojaosuuden määrä vastaisi takuueläkkeen määrää vuonna 2023.

Suojaosuuden korotus on tarkoitus tulla voimaan heti ensi vuoden alusta ja olla voimassa vuoden loppuun.

Lisätietoja: 
erityisavustaja Oscar Byman, p. 0295 161 176, [email protected]
hallitusneuvos Terhi Salmela, p. 0295 150 203, [email protected]

valtioneuvosto.fi/päätökset

Anna-Maja Henriksson
 
Sivun alkuun