Hyppää sisältöön

EU:n sisäasioiden rahastojen kansallinen lainsäädäntö muuttuu

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 19.12.2017 17.01
Tiedote 139/2017

Sisäministeriölle annetaan toimivaltaa muuttaa rajatuissa tapauksissa sisäasioiden EU-rahastojen (EUSA-rahastot) kansallista ohjelmaa ja kansallista toimeenpano-ohjelmaa. Pääsääntöisesti muutoksista päättää jatkossakin edelleen valtioneuvosto. Tasavallan presidentti vahvisti lain 19. joulukuuta.

Sisäministeriön mahdollisuuksia muutoksien tekemiseen joustavoitetaan teknisluonteisten ja merkitykseltään vähäisten muutoksien tekemisen osalta. EUSA-rahastojen kansallisen ohjelman ja kansallisen toimeenpano-ohjelman muutoksista päättää pääsääntöisesti edelleen valtioneuvosto.

Lakimuutoksen myötä sisäministeriö päättää kansallisen ohjelman seurantakomiteaa kuultuaan turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastoasetuksen täydentävien lisärahoitusmäärien ja niiden perusteena olevien uudelleensijoitettavien sekä sisäisinä siirtoina saapuvien henkilöiden arvioitujen lukumäärien sisällyttämisestä rahaston kansalliseen ohjelmaan. Lisäksi sisäministeriö päättää merkitykseltään vähäisistä muutoksista ohjelmaan.

Lisäksi kertakorvaushankkeen mahdollisen muun rahoituksen ja tuoton huomioon ottaminen maksettavan EU-tuen määrän laskennassa on lakimuutoksen myötä mahdollista.

Muutoksenteko tarkoituksenmukaisemmaksi

Laki sisäasioiden rahastoista (903/2014) tuli voimaan 1.1.2015, mutta lain voimaantulon jälkeen toimintaympäristö sisäasioiden rahastojen alalla on muuttunut nopeasti.

Lainsäädäntöä valmisteltaessa arvioitiin, että tarvetta muuttaa kansallista ohjelmaa ei juurikaan ohjelmakauden aikana ilmene. Käytännössä muutoksia on kuitenkin jouduttu tekemään usein. Osa muutoksista on ollut merkitykseltään vähäisiä tai luonteeltaan teknisiä, mistä johtuen niiden hyväksyminen jatkossa on tarkoituksenmukaisempaa ministeriö- kuin valtioneuvostotasolla. Muutettu laki tulee voimaan 1.1.2018.

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Heidi Sulander, p. 0295 488 329, [email protected]
neuvotteleva virkamies Pauliina Eskola, p. 0295 488 263, [email protected]