Hyppää sisältöön

Suomi lähetti Ukrainaan linja-autoja koulukuljetuksia varten

liikenne- ja viestintäministeriösisäministeriö
Julkaisuajankohta 7.12.2022 6.59
Tiedote
Kuva: Euroopan Unioni 2022

Keskiviikkona 7.12. Suomesta lähti kohti Ukrainaa linja-autoja, joiden tarkoitus on auttaa ukrainalaisia lapsia ja nuoria koulukuljetuksissa. Lahjoitus on osa Euroopan komission solidaarisuuskampanjaa. Venäjän hyökkäyssota on vaikuttanut arviolta 5,7 miljoonaan koululaiseen Ukrainassa monien koulujen tuhouduttua pommituksissa.

-    Venäjä on talven lähestyessä kiihdyttänyt iskuja siviilikohteisiin. Tuhot ovat mittavia, minkä vuoksi Ukrainassa tarvitaan monenlaista apua. Esimerkiksi toimivista kulkuneuvoista on maassa pulaa. Suomi on lähettänyt Ukrainaan myös muun muassa energiasektorin apua, lääkkeitä ja terveydenhuollon tarvikkeita. Jatkamme avun toimittamista Ukrainan pyyntöjen mukaisesti. Kiitos kaikille apuaan tarjonneille toimijoille, sanoo sisäministeri Krista Mikkonen.

Suomi lähettää lisää linja-autoja Ukrainaan loppuvuoden aikana. Linja-autoja on määrä lähettää ainakin 20, joista ensimmäiset 5 lähetettiin keskiviikkona. Linja-autot saadaan lahjoituksina linja-autoyrityksiltä. Lahjoituksia ovat antaneet Koiviston auto Oy, Pohjolan Liikenne ja Erkki Itkonen Oy.

Yritysten lahjoitukset ovat merkittävä osa Ukrainaan Suomesta lähtevää materiaaliapua.

-    Sodan keskelläkin ukrainalaiset katsovat tulevaisuuteen. Ennen kuin sota on voitettu ja Suomi voi tukea presidentti Zelenskyn pyynnön mukaisesti Ukrainaa sen koulutusjärjestelmän jälleenrakentamisessa, on arjen jatkuttava sodasta huolimatta. Nyt Ukrainaan lähetettävät bussit tuovat konkreettista apua lasten koulukuljetuksiin, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka

Linja-autot tarjotaan Euroopan unionin pelastuspalvelumekanismin (European Union Civil Protection Mechanism) kautta. Sisäministeriö koordinoi valtionhallinnon siviiliavunantoa Suomessa.

Helmikuun jälkeen Suomesta on lähtenyt monipuolista materiaaliapua Ukrainaan

Helmikuun jälkeen Suomi on lähettänyt 50 rekkalastillista siviilipuolen materiaaliapua Ukrainaan ja neljä Moldovaan. Ukrainaan on lähtenyt myös kuusi sammutusautoa ja 13 ambulanssia. Siviilipuolen materiaaliavun rahallinen arvo on yli neljä miljoonaa euroa. Tällä hetkellä valmistellaan lisäksi useita lähetyskokonaisuuksia, joiden yhteenlaskettu arvo on useita miljoonia euroja. 

Lisäksi Puolaan, Moldovaan, Slovakiaan ja Euroopan hätäavun koordinaatiokeskukseen (Emergency Response Coordination Centre, ERCC) on lähetetty asiantuntijoita tukemaan EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta toimitettavan avun koordinointia. ERCC koordinoi Ukrainaan ja lähialueille pelastuspalvelumekanismin kautta toimitettavaa apua.  

Avuntarve Ukrainassa jatkuu vielä pitkään

Käynnissä oleva avustusoperaatio on poikkeuksellinen, ja avuntarpeen odotetaan jatkuvan vielä pitkään. Syksyn aikana kiihtyneiden iskujen seurauksena erityisesti energiasektorin tarvikkeille on massiivinen tarve. Koko yhteiskunta kansalaisista yhteiskunnan toimintoja ylläpitäviin viranomaisiin tarvitsevat jatkossakin erilaista materiaaliapua. Ukrainassa tarvitaan tällä hetkellä siviilipuolen tarvikkeista muun muassa lääkkeitä, ensiapu- ja hätämajoitustarvikkeita, vedenpuhdistustabletteja, miinanraivauskalustoa, CBRN suoja- ja vastatoimimateriaaleja, varavoimalaitteita ja polttoainetta. Tarpeet muuttuvat koko ajan.  

Sisäministeriö koordinoi muun muassa yrityksiltä ja julkishallinnolta tulevia lahjoituksia Suomessa. Yksityishenkilöille tehokkain tapa auttaa on tehdä lahjoitus avustusjärjestöille. Lahjoitetut tavarat ja tarvikkeet toimitetaan avun tarvitsijoille EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta ja yhteistyössä Ukrainan vastuuviranomaisten kanssa. Euroopan komissio koordinoi pelastuspalvelumekanismin kautta toimitettavaa apua. Näin varmistetaan, että lahjoitusten kulkua voidaan seurata ja ne löytävät varmasti perille.

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Pekka Tiainen, p. 0295 488 227, [email protected] 
sisäministerin erityisavustaja Mikko Jalo, p. 050 304 8522, [email protected] (sisäministerin haastattelupyynnöt)
erityisavustaja Antti Malste, p. 050 400 1628, [email protected] (liikenne- ja viestintäministerin haastattelupyynnöt)