Hyppää sisältöön

Tilapäisen suojelun lainsäädäntöä uudistetaan

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 16.10.2024 14.24
Tiedote

Sisäministeriö on lähettänyt lausunnoille tilapäistä suojelua koskevan hallituksen esitysluonnoksen. Ukrainan kriisin pitkittyessä on syntynyt tarve tilapäisen suojelun lainsäädännön uudistamisesta. Hankkeessa valmistellaan ulkomaalaislakiin tarvittavat muutokset, jotka koskevat Ukrainan sotaa paenneita mutta myös muita mahdollisia tilapäisen suojelun tilanteita tulevaisuudessa. 

Tilapäinen suojelu perustuu EU:n tilapäisen suojelun direktiiviin, joka otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa 4.3.2022 sen jälkeen, kun Venäjä oli käynnistänyt hyökkäyssodan Ukrainassa. Euroopan unionin neuvosto päätti kesäkuussa 2024 tilapäisen suojelun jatkamisesta neljännellä vuodella 4.3.2026 saakka. Sinä aikana, kun päätös on voimassa, Suomi ja kaikki EU-maat ovat velvollisia myöntämään päätöksessä määritetylle ryhmälle tilapäistä suojelua ja sen osoitukseksi oleskeluluvan.

Jatkossa oleskelulupa olisi suoraan voimassa koko tilapäisen suojelun ajan

Tilapäisen suojelun enimmäiskestoksi on säädetty kolme vuotta, joka tulee Ukrainan tilanteen vuoksi annettavan tilapäisen suojelun osalta täyteen 4.3.2025. Tilapäisen suojelun jatkuminen tämän jälkeen edellyttää lainsäädännön muuttamista. 

Lainsäädäntöä ehdotetaan muutettavaksi myös siten, että Ukrainan kansalaisten ja heidän perheenjäsenten tilapäisen suojelun oleskelulupien ja oleskeluoikeuden osoitukseksi annettavien oleskelulupakorttien voimassaolo jatkuisi koko sen ajan, kun tilapäinen suojelu EU:ssa jatkuu. Tämä olisi selkein ratkaisu sekä viranomaisten että suojelua saavan kannalta.

Eräiden kolmansien maiden kansalaisten osalta tilapäinen suojelu päättyy 

Tilapäinen suojelu koskee jatkossakin Ukrainan kansalaisten ja heidän perheenjäsenten lisäksi niitä kolmansien maiden kansalaisia, joilla on Ukrainassa pysyvä oleskelulupa tai he ovat saaneet kansainvälistä suojelua. 

Sen sijaan Suomi ei enää jatka tilapäisen suojelun antamista Ukrainasta paenneille sellaisille kolmansien maiden kansalaisille, joilla ei ole ollut Ukrainassa pysyvää oleskelulupaa tai jotka eivät ole saaneet kansainvälistä suojelua.  He ovat oleskelleet Ukrainassa esimerkiksi työn tai opiskelun vuoksi. Näiden henkilöiden osalta tilapäinen suojelu päättyy mahdollisimman pian lain voimaantulon jälkeen. Ehdotettavan lainsäädännön mukaan valtioneuvoston on lain voimaantulon jälkeen tehtävä tästä erillinen päätös.

Ukrainalaiset ovat jättäneet Suomessa noin 75 000 tilapäisen suojelun hakemusta

Ukrainalaiset ovat vuosina 2022-2024 jättäneet Suomessa yhteensä noin 75 000 tilapäisen suojelun hakemusta. Suomessa on tällä hetkellä noin 46 000 tilapäistä suojelua saavaa ukrainalaista. Turvapaikanhakijoiden vastaanottojärjestelmässä on noin 23 000 ukrainalaista ja kotikunnan on saanut noin 23 000 ukrainalaista. Loppujen arvioidaan palanneen takaisin Ukrainaan tai siirtyneen muualle EU-alueelle.

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle loppuvuodesta 2024. Lakimuutosten on tultava voimaan 5.3.2025.

Lisätietoja: 
johtava asiantuntija Tuuli Tuunanen, p. 0295 488 658, [email protected] 
erityisasiantuntija Miira Mikonsaari, p. 0295 488 309, [email protected]  (17.-18.10.)