Hyppää sisältöön

Väkivaltaiset ääriliikkeet toimivat koko maan alueella

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 16.4.2020 11.17
Tiedote 29/2020
Ihmisten varjoja kaupungilla.
Kuva: Laura Kotila / VNK

Väkivaltaisten ääriliikkeiden toiminnasta on havaintoja eri puolilta Suomea. Väkivaltaisen ulkoparlamentaarisen äärioikeiston toimintaa on kaikkien poliisilaitosten alueella. Joillain alueilla on havaintoja myös väkivaltaisten ulkoparlamentaaristen äärivasemmistolaisten ryhmien, lähinnä anarkistien ja antifasististien, toiminnasta. Tiedot käyvät ilmi väkivaltaisen ekstremismin tuoreesta tilannekatsauksesta.

Jihadistijärjestö Daesh (käytetään myös nimitystä ISIS tai ISIL) muodostaa edelleen globaalin uhkan. Monimutkainen Syyrian ja Irakin konfilikti on osoittanut, että kansainvälisillä tapahtumilla voi olla merkittävä radikalisoiva ja mobilisoiva vaikutus myös Suomen sisäiseen tilanteeseen.  Vihapuhe on lisääntynyt, ja se luo kasvualustaa väkivaltaiselle ekstremismille ja radikalisoitumiselle. Myös antisemitismi on nostanut päätään viime vuoden aikana. 

- On tärkeää, että ennalta ehkäisevät toimet perustuvat yhteiseen tilannekuvaan. Väkivaltaisten ulkoparlamentaaristen äärioikeistolaisten ryhmien toiminta on tullut näkyvämmäksi Suomessa ja siihen liittyvä terrorismin uhka on kohonnut Euroopassa ja laajemmin. Väkivaltaisen äärioikeiston toiminta ruokkii väkivaltaisten anarkistien ja antifasistien toimintaa. Myöskään väkivaltaiseen radikaali-islamismiin liittyvä uhka ei ole hävinnyt, sanoo kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen.

Väkivaltaisen äärioikeiston uhka ilmenee esimerkiksi spontaanina katuväkivaltana, joka kohdistuu vihollisiksi koettuihin henkilöihin, jotka voivat valikoitua uhriksi sattumanvaraisesti. Väkivaltaisen äärioikeiston herättämä pelko ja turvattomuuden tunne voivat myös heikentää arjen turvallisuutta erityisesti alueilla, joissa näiden ryhmien toiminta on näkyvää. 
Ulkoparlamentaariseen väkivaltaiseen äärivasemmistoon liittyvä radikaaliliikehdintä on ollut Suomessa vähäistä viime vuosien aikana ja sitä ilmenee pääsääntöisesti mielenosoitusten yhteydessä. 

Yksittäiset toimijat ovat suurin vakavan väkivallan uhka ideologiaan katsomatta

Suurimman terrorismin uhkan muodostaa radikaali-islamistinen terrorismi. Terrorismin uhka Suomessa on edelleen suojelupoliisin neliportaisen asteikon toisella tasolla eli kohonnut. Sen mukaan Suomessa on merkittävää terrorismin tukitoimintaa ja tunnistettuja henkilöitä sekä ryhmiä, joilla on motivaatio ja kyky toteuttaa terrori-isku. Todennäköisin iskumuoto on helposti saatavilla olevin välinein toteutettu yksinkertainen hyökkäys. Myös ampuma-aseiden ja räjähteiden käyttö on mahdollista. 

Suomessa toimii sekä radikaali-islamistisia että poliittisia ääriliikkeitä. Yksittäiset toimijat muodostavat merkittävän terrori-iskun ja joukkosurman uhkan ideologiaan katsomatta. Nämä henkilöt toimivat harvoin yksin, he ovat yleensä osa jotain sosiaalista ympäristöä Internetissä. 

Vihapuhe luo kasvualustaa väkivaltaiselle ekstremismille

Vihapuhe on lisääntynyt, ja se luo kasvualustaa väkivaltaiselle ekstremismille ja radikalisoitumiselle. Väkivaltaiset ääriryhmät levittävät vihapuhetta tavoitteena saada lisää tukijoita aatteilleen. Väkivaltaan yllyttävä vihapuhe on vaarallista, sillä se voi kannustaa yksittäisiä henkilöitä toteuttamaan väkivaltaisia tekoja. Vihakampanjoilla ja maalittamisella pyritään vaikuttamaan yhteiskuntaan laajemmin. Vihapuheella on laajoja vaikutuksia, ja se on erityisen haitallista kohdistuessaan haavoittuvassa asemassa oleviin henkilöihin ja ryhmiin. 

Antisemitismi lisääntyy Euroopassa ja näkyy myös Suomessa

Vuoden 2019 aikana antisemitismi nousi laajasti esille Euroopassa ja myös Suomessa. Antisemitismi yhdistää useita poliittisen ja uskonnolla perustellun ekstremismin muotoja. Ensisijaisesti antisemitismi näyttäytyy Suomessa juutalaisvastaisena retoriikkana, propagandana, ilkivaltana ja väkivallan uhkana. Euroopassa on juutalaisiin kohteisiin kohdistettu terrori-iskuja. 
Suomessa toimii muutamia avoimesti juutalaisvastaisia äärioikeistolaisia ryhmiä, joista selkeimmin antisemitistinen on Pohjoismainen Vastarintaliike. 

Tilannekatsauksissa tarkastellaan väkivaltaisen ekstremismin kaikkia muotoja

Sisäministeriö on julkaissut väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksia säännöllisesti vuodesta 2013 lähtien. Tilannekatsauksissa tarkastellaan viranomaisten ja tutkijoiden tietoon perustuen kaikkien Suomessa toimivien väkivaltaisten ekstremististen ryhmien toimintaa ja siinä tapahtunutta kehitystä. Näitä ryhmiä ovat väkivaltainen ulkoparlamentaarinen äärioikeisto ja -vasemmisto, uskonnolla perusteltu väkivaltainen ekstremismi, radikaalit vaihtoehtoliikkeet ja yksittäiset toimijat, jotka perustelevat väkivaltaisia tekoja aatteilla tai ideologioilla.  

Tilannekatsaukset valmistellaan sisäministeriön johdolla yhdessä keskeisten asiantuntijoiden kanssa. Niiden tarkoituksena on helpottaa laajaa yleisöä, eri alojen ammattilaisia sekä järjestöjä tunnistamaan ja ennalta ehkäisemään väkivaltaista ja radikalisoitumista ekstremismiä sekä ääriliikkeiden toimintaa. Tilannekatsauksessa käytetään lähteinä suojelupoliisin, keskusrikospoliisin ja paikallispoliisin tilannekuvaa ilmiöstä, tutkimustietoa, aiheen kannalta keskeisten asiantuntijoiden tuottamaa tietoa, kansainvälisiä kokemuksia sekä muita julkisia lähteitä. 

Lisätietoja:
kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen, p. 0295 488 370, [email protected]