Hyppää sisältöön

Veikkauksen sähköisen pelipalvelun vuorokausikohtainen enimmäistappioraja säilyy 500 eurossa, kuukausikohtainen tappioraja palaa 2000 euroon

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 29.9.2020 9.35
Uutinen
Ihminen käyttämässä tablettia.

Veikkauksen sähköisessä pelipalvelussa pelattavien nopearytmisten pelien vuorokausikohtainen enimmäistappioraja säilyy 500 eurossa vuoden 2020 loppuun asti. Kuukausikohtainen enimmäistappioraja palaa ennalleen 2000 euroon 1.10.2020 alkaen. Nopearytmisiä pelejä ovat esimerkiksi kasino- ja raha-automaattipelit. Enimmäistappiorajan lisäksi kaikkien pelaajien on edelleen asetettava itselleen vuorokausi- ja kuukausikohtaiset tappiorajat. Itse asetettavat rajat eivät voi olla korkeampia kuin enimmäistappiorajat.

Veikkauksen pelien tappiorajoista säädetään sisäministeriön asetuksella. Enimmäistappiorajoja laskettiin asetusmuutoksella 1.5.2020 niin, että vuorokausikohtainen tappioraja on ollut yhteensä enintään 500 euroa (ennen asetusmuutosta 1 000 euroa) ja kuukausikohtainen tappioraja yhteensä enintään 500 euroa (ennen asetusmuutosta 2 000 euroa.) Asetusmuutoksen voimassaolo päättyy 30.9.2020.

Enimmäistappiorajoja laskettiin koronapandemian johdosta. Tavoitteena oli tehostaa rahapelaamisesta aiheutuvien haittojen ehkäisemistä ja vähentämistä tilanteessa, jossa silloin voimassa olevien rajoitusten ja suositusten johdosta kotona oleskelu lisääntyi ja fyysisten raha-automaatti- ja kasinopelipelimahdollisuuksien puute saattoi siirtää pelaamista Veikkaus Oy:n sähköisessä pelipalvelussa tapahtuvaan erityisen pelihaittariskin sisältävään rahapelaamiseen. Koronavirustartuntojen estämiseksi Veikkaus Oy oli sulkenut kaikki hajasijoitetut raha-automaatit, yhtiön pelisalit sekä Helsingissä sijaitsevan pelikasinon.

Osa koronaviruspandemiaan liittyvistä valtiovallan antamista rajoituksista ja suosituksista on purettu. Veikkaus Oy avasi koronatilanteen vuoksi omaehtoisesti maaliskuun puolivälissä sulkemansa pelisalit sekä pelikasinon 26.6.2020 ja raha-automaatit 15.7.2020.

Vaikka rajoituksia on purettu, koronavirustilanteeseen voi yhä liittyä myös liialliseen rahapelaamiseen liittyviä riskejä. Rahapelihaittojen seuranta ja tutkimus antavat viitteitä siitä, että lyhyellä aikavälillä tai yksittäisinä kertoina suurien summien häviäminen on pidemmälle ajanjaksolle jakaantuvaa korkeaa kulutusta useammin yhteydessä ongelmapelaamiseen. 

Vuorokausikohtaisen tappiorajan pitämistä 500 eurossa voidaan tämänhetkisessä tilanteessa pitää perusteltuna keinona haavoittuvassa asemassa olevien suojelemiseksi tai kriisitilanteessa mahdollisesti aktivoituvan ongelmapelaamisen ja pelihaittojen ehkäisemiseksi, vaikka kuukausikohtainen enimmäistappioraja palautetaan ennalleen.

Lisätietoja

neuvotteleva virkamies Jukka Tukia, p. 0295 488 573, [email protected]