Hyppää sisältöön

Avaruuslaki antaa puitteet Suomen kasvavalle avaruustoiminnalle

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 11.1.2018 14.01
Uutinen

Suomen kansallinen laki avaruustoiminnasta tulee voimaan 23.1.2018.

– Yksityinen avaruustoiminta kehittyy Suomessa kovaa vauhtia. Sen vuoksi tuli tarpeelliseksi asettaa lainsäädöllä puitteet toiminnan lainmukaisuudelle, turvallisuudelle ja liiketoimintamahdollisuuksille, kertoo lakimies Maija Lönnqvist työ- ja elinkeinoministeriöstä.

– Avaruuslailla pannaan lisäksi täytäntöön Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet, Lönnqvist toteaa.

Vastaava kansallinen lainsäädäntö on EU-maista myös Ruotsilla, Tanskalla, Itävallalla, Belgialla, Hollannilla, Iso-Britannialla ja Ranskalla.

Avaruustoiminta on uuden lain mukaan luvanvaraista. Toimijoiden oikeuksien, velvollisuuksien ja vastuiden määrittely selkeyttää alan toimintaa ja hallinnollisia menettelytapoja. Valtion vastuuta rajoitetaan säätämällä toiminnanharjoittajan vahingonkorvausvastuusta ja valtion takautumisoikeudesta.  TEM:n tehtäväksi tulee toimia avaruustoiminnan lupa- ja valvontaviranomaisena sekä avaruusesineiden rekisterin ylläpitäjänä.

Tavoitteena on luoda sujuva lupaprosessi, joka varmistaa yrityksille koituvan hallinnollisen taakan pysymisen mahdollisimman pienenä.

– Koska ala on Suomessa vasta kehittymässä, lupaprosessi toteutetaan lupaviranomaisen ja hakijoiden vuoropuheluna, Maija Lönnqvist kertoo.

Avaruuslainsäädäntöä valmisteltiin työryhmässä, joka luovutti raporttinsa 20.12.2017 työ- ja elinkeinoministeriölle. Avaruuslain lisäksi työryhmä valmisteli lakiin liittyvän asetuksen sekä lain, jolla Suomi liittyy mukaan YK:n avaruusesineiden rekisteröintisopimukseen. Työryhmä valmisteli myös ehdotuksen avaruusesineiden rekisteröinti- ja lupamenettelyihin liittyviksi toimenpiteiksi sekä avaruustoiminnan riskien arviointia koskevia ohjeita.

Lisätiedot:
lakimies Maija Lönnqvist, TEM, puh. 029 504 7105