Hyppää sisältöön

EU:n yritysvastuudirektiivi sai taakseen määräenemmistön tuen Coreperissa

Julkaisuajankohta 15.3.2024 14.29
Uutinen
Kuvassa on monta ihmistä suunnittelemassa yhdessä.

EU:n neuvoston pysyvien edustajien komitea (Coreper) käsitteli 15. maaliskuuta yritysvastuudirektiiviä. Direktiiviehdotus muutettuna sai Coreperissa jäsenvaltioiden määräenemmistön tuen. Edellisen kerran asia oli esillä 28. helmikuuta. Seuraavaksi Euroopan parlamentin pitää vielä hyväksyä direktiivin sisältö.

Suomi tuki puheenjohtajamaa Belgian tekemää ehdotusta. Suomi on pyrkinyt neuvotteluissa aktiivisesti vaikuttamaan Suomen kannalta ongelmallisiin direktiivin kohtiin. Yksi näistä kohdista on ollut velvoite ryhmäkanteen käyttöönotosta, joka lisättiin kolmikantaneuvottelujen aikana. Asia ratkaistiin Suomen edellyttämällä tavalla. 

Puheenjohtajamaa Belgia teki myös useita muita eri jäsenvaltioiden huolia ratkaisevia ehdotuksia. Puheenjohtajamaan ehdotuksessa direktiivin soveltamisalaan tehtiin muutoksia. Direktiiviä sovelletaan yrityksiin, joissa on vähintään 1000 työntekijää ja joiden liikevaihto on 450 miljoonaa euroa. Edellisessä ehdotuksessa direktiiviä olisi sovellettu yrityksiin, joissa on vähintään 500 työntekijää ja liikevaihto on 150 miljoonaa euroa, sekä pienempiin tiettyjen riskialojen yrityksiin. Puheenjohtajan ehdotuksesta riskialat on poistettu. Riskialoja tarkastellaan myöhemmin osana sääntelyn uudelleenarviointia. 

Direktiivin toimeenpano on kolmiportainen. Velvoitteet koskevat kolmen vuoden kuluttua direktiivin voimaantulosta yrityksiä, joilla on 5000 työntekijää ja 1500 miljoonan euron liikevaihto ja neljän vuoden kuluttua niitä yrityksiä joilla on 3000 työntekijää ja 900 miljoonan euron liikevaihto. Viiden vuoden kuluttua velvoitteet koskevat yrityksiä, joilla on 1000 työntekijää ja 450 miljoonan euron liikevaihto.

Yritysvastuudirektiivillä lisätään merkittävästi suurten yritysten vastuuta ja velvoitteita huolehtia mahdollisesti aiheutuvista haitallisista vaikutuksista niiden omassa sekä tytäryhtiöidensä ja liikekumppaniensa toiminnassa. 

Lisätiedot:

Erityisavustaja Jukka Sarhimaa, p. 0295 047 330 (poliittiset kysymykset)
Hallitusneuvos Liisa Huhtala, p. 0295 047 062 (direktiivin sisältö)