Hyppää sisältöön

Hallituksen esitys kotoutumisen säästöistä eduskuntaan

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 21.11.2024 14.05
Tiedote

Hallitus esittää, että vuoden 2025 alussa voimaan tulevaan kotoutumislakiin tehtäisiin muutoksia, jotka vahvistaisivat valtiontaloutta. Esityksen tavoitteena on toteuttaa kehysriihen ja budjettiriihen säästötavoitetta.

Hallitus antoi esityksen eduskunnalle 21.11.2024.

”Kotoutumiseen liittyviä valtion korvauksia kunnille vähennetään ja kuntien velvollisuuksia kevennetään. Säästöillä vahvistetaan valtiontaloutta, ja samalla lisätään maahanmuuttajien omaa vastuuta kotoutumisestaan”, sisäministeri Mari Rantanen sanoo. 

Hallitus esittää, että valtio ei jatkossa korvaisi kotoutumislain mukaan perustoimeentulotuesta aiheutuneita kustannuksia. Valtio on korvannut hyvinvointialueille, Ahvenanmaan maakunnan kunnille ja Kansaneläkelaitokselle kustannuksia, jotka ovat aiheutuneet toimeentulotuen maksamisesta kansainvälistä suojelua saaville, heidän perheenjäsenilleen sekä tilapäistä suojelua saaville, joilla on kotikunta. Esityksellä lisättäisiin kuntien kannustimia edistää maahanmuuttajien työllistymistä.

Hyvinvointialueiden ja Ahvenanmaan maksama täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki korvattaisiin jatkossa kolmen vuoden sijaan yhden vuoden ajan.

Säästöjen lisäksi kuntien ja hyvinvointialueiden velvoitteita kevennetään

Hallitus esittää, että laskennallisista korvauksista leikattaisiin 58 miljoonaa euroa vuonna 2025 ja 52 miljoonaa euroa vuonna 2026. Lisäksi kuntien ja hyvinvointialueiden tehtäviä vähennettäisiin ja velvollisuutta kotoutumisen edistämisen suunnitteluun, kehittämiseen ja seurantaan kevennettäisiin. Esimerkiksi kunnan velvollisuudesta perustaa maahanmuuton ja kotoutumisen yhteistyöryhmä luovuttaisiin. Valtio maksaa kunnille ja hyvinvointialueille laskennallista korvausta kotoutumista edistävien palveluiden järjestämisestä.

Korvausten eli kotoutumista edistävien palveluiden piirissä olevien määrät ovat kasvaneet talousarvioesityksen jälkeen. Siksi hallitus nostaa myöhemmin annettavilla asetusmuutoksilla laskennallisten korvausten tasoa vuosina 2027 ja 2028, jotta säästöt toteutuvat kehysriihessä sovitussa mittakaavassa. 

Muutokset on tarkoitus toteuttaa niin, että ne eivät heikennä kielikoulutusta, varhaiskasvatuksen tai opetuksen palveluita tai työllisyyttä edistäviä palveluita. Kotoutumislakiin tehtäisiin samalla teknisiä korjauksia ja lain ruotsinnosta yhdenmukaistettaisiin.

Pääasiassa muutokset tulisivat voimaan 1.1.2025. Perustoimeentulotuen korvaamisen lopettaminen tulisi voimaan 1.4.2025.

Lisätiedot:
johtava asiantuntija Juha-Pekka Suomi, TEM, p. 0295 047 146
neuvotteleva virkamies Paula Karjalainen, TEM, p. 0295 047 117
sisäministerin erityisavustaja Maria Paaso, [email protected] (ministerin haastattelupyynnöt)