Hyppää sisältöön

Hallituksen työllisyyspaketti käynnistyy kaupunkikokeiluilla

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 24.9.2019 12.49
Tiedote
asiakaspalvelu

Hallitus sopi budjettiriihessä merkittävistä panostuksista työllisyyden edistämiseksi. Näin nopeutetaan työllistymistä ja tarjotaan työnhakijoiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaavia palveluja. Työllisyyspaketin tavoite nostaa systemaattisesti työllisyysastetta satsaamalla työllisyyspalveluihin, kuten muissa Pohjoismaissa tehdään.

Kaupungit entistä vahvemmin mukana työllisyyspalveluissa

Hallitus vahvistaa kaupunkien roolia työllisyyspalveluissa käynnistämällä keväällä 2020 kokeilut, joissa TE-toimistojen asiakasvastuita siirretään kaupungeille. Synergiaa syntyy, kun sovitetaan yhteen valtion ja kaupunkien osaaminen, resurssit ja palvelut. Kaupunkien odotetaan panostavan taloudellisesti kokeiluihin. Tätä kautta voidaan päästä parempaan palvelutasoon ja tehokkaaseen palveluohjaukseen Kokeilut kestävät noin 2,5–3 vuotta.

Kokeilussa erityistä lisäarvoa tuo se, että kaupungit saavat vastuulleen ne työnhakijat, jotka tarvitsevat työllisyyspalvelujen lisäksi monialaisia palveluita. Tällä parannetaan erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille.

– Onnistumisen kannalta on keskeistä, että sovitamme yhteen valtiolta siirtyvän työllistämisosaamisen kuntien sosiaali- ja terveyspalveluihin ja koulutukseen, työministeri Timo Harakka korostaa.

Kaupunkien vastuulle siirtyvät työnhakijat vastaavat kohdejoukoltaan Tampereen seudun aiempaa työllisyyskokeilua, joten kaupunkien palvelujen piiriin tulevat Kelan etuuksia saavat työttömät työnhakijat. Näiden työttömien tilanteet vaihtelevat mutta ryhmää yhdistää korostunut tarve henkilökohtaiseen palveluun. Kohderyhmää täydennetään niin, että se koskee kaikkia maahanmuuttajataustaisia työnhakijoita sekä nuoria. 

Kaupunkien vastuulle siirtyvien tehtävien hoitaminen edellyttää laajaa osaamispohjaa ja riittäviä resursseja vastata työnhakijoiden monipuolisiin palvelutarpeisiin. Kokeilut kohdennetaan maakuntien keskuskaupunkeihin sekä näiden työssäkäyntialueille. Sen lisäksi Espoolla, Vantaalla, Kotkalla ja Salolla on halutessaan mahdollisuus tulla kokeiluun mukaan.

– Toivomme, että kaupungit ovat valmiita lähtemään mukaan kokeiluihin. Nyt on hyvä tilaisuus pilotoida uudenlaisia toimintamalleja, joissa tarjotaan lähipalveluna monialaisempaa palvelua pitkäaikaistyöttömille, nuorille ja maahanmuuttajille, kannustaa ministeri Harakka.

Vaiheittain liikkeelle 

Valtio ja kunnat tekevät jo nyt yhteistyötä työllisyyden edistämisen palveluissa. Nyt yhteistyö tiivistyy, kun TE-toimistojen henkilöstöä siirtyy asiakaspalvelutehtäviin kunnan ohjaukseen ja kuntien viranhaltijat alkavat tehdä myös TE-toimistolle aiemmin kuuluneita tehtäviä muun muassa työttömien palveluihin ohjaamisessa.

Hallitus luo kokeilulla pohjaa valtion ja kuntien tulevalle työllisyyspalvelujen työnjaolle. 
Valtion TE-toimistot keskittyvät jatkossa yhä vahvemmin työmarkkinoiden kohtaannon, työvoiman liikkuvuuden ja osaavan työvoiman saatavuuden ydintehtäviin eli työnvälitykseen ja rekrytointipalveluihin.

Työvoimapalveluiden uudistaminen on vaikutuksiltaan laaja ja merkittävä uudistus. Jos kaikki parikymmentä suurinta kaupunkia lähtevät mukaan kokeiluun, siirtyy kolmannes TE-toimistojen työnhakijoista kuntien vastuulle. Kokeiluille asetetaan mittarit ja tulokset arvioidaan. Valmistelusta tiedotetaan ajantasaisesti.

Lisätiedot

teollisuusneuvos Jarkko Tonttila, puh. 0295 060 069

työministerin erityisavustaja Piia Rekilä, puh. 050 396 3574