Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallitus esittää lakimuutoksia ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäytön ehkäisemiseksi – Toimenpiteitä tehdään läpi hallituskauden

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 17.12.2020 13.56
Tiedote
Työministeri Tuula Haatainen
Työministeri Tuula Haatainen

Hallitus esittää 17.12.2020 ulkomaalaislain muuttamista siten, että ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöä ehkäistään nykyistä tehokkaammin. Myös hyväksikäytön uhrin oikeusasemaa parannetaan. Tavoitteena on edistää työperäisen hyväksikäytön ilmi tulemista.

-Pahimmillaan ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäytössä on kyse riistotaloudesta. Toimenpiteiden tarkoituksena on tehdä hyväksikäyttäjän asemasta hankalampaa ja tarjota uhrille suojaa. Uusien toimien valmistelu jatkuu läpi hallituskauden. Lisää on luvassa, toteaa työministeri Tuula Haatainen.

Lakimuutosten myötä työntekijän oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä työnantajan tai toimeksiantajan tarkoituksena olevan maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen oleskelulupaa haettaessa. Esitys ei vaikuttaisi ulkomaalaisen mahdollisuuteen saada oleskelulupa muulle työnantajalle. TE-toimistolla olisi muutosten myötä paremmat mahdollisuudet pidättäytyä työntekijän oleskeluluvan myöntämisestä. 

- Tältä osin kontrollin lisääminen estää hyväksikäyttöä ja suojaa suomalaisia työmarkkinoita epäreilulta kilpailulta. Ministeriö päivittää ohjeistuksen TE-toimistoille ja varmistaa rekrytointikieltojen johdonmukaisen käytön. Haluan estää määräajaksi ulkomailta rekrytoinnit sellaisilta työnantajilta, jotka ovat syyllistyneet hyväksikäyttöön, Haatainen linjaa.

Hyväksikäytön uhrin oikeusasema paranee

Jos on perusteltua aihetta epäillä, että oleskeluluvan nojalla työskentelevän ulkomaalaisen työnantaja on merkittävällä tavalla laiminlyönyt velvollisuuksiaan työnantajana tai muulla tavalla hyväksikäyttänyt häntä, niin uhrille voitaisiin myöntää oikeus työntekoon ilman ammattialarajoitusta- tai muuta rajoitusta tai yritystoimintaan. Lisäksi uhrilla olisi samalla perusteella oikeus saada uusi määräaikainen oleskelulupa uuden työn hakemista tai yrittämistä varten.

- Ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäyttö on ilmiö, joka pysyy piilossa niin kauan kuin uhrien oikeusasema on heikko. Vahvistamalla uhrin oikeutta työskennellä maassa parannamme viranomaisten edellytyksiä havaita ja puuttua tähän ilmiöön, joka on luonteeltaan vakava ja vastenmielinen, Haatainen toteaa.

Työ- ja elinkeinoministeriön vetämä monihallinnollinen työryhmä esitti jo elokuussa toimenpidepakettinsa lainsäädännön muuttamiseksi ja muiksi toimenpiteiksi, jotka hyväksyttiin syksyn budjettiriihessä. Hallituksen esitys ulkomaalaislain muuttamiseksi sisältyy yhtenä osana tähän toimenpide-pakettiin. Työryhmä jatkaa työskentelyään ja tekee lisää esityksiä. 

Lisätiedot
hallitusneuvos Olli Sorainen, TEM, p. 029 504 8022
työministerin erityisavustaja Timo Nevaranta, p. 050 574 1430  
 

 
Sivun alkuun