Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ilmastorahasto Oy vauhdittaa vähähiilisyyttä ja edistää digitalisaatiota

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 27.10.2020 8.33
Tiedote
Työministeri Tuula Haatainen

Valtion kehitysyhtiö Vake Oy siirtyy työ- ja elinkeinoministeriön omistajaohjaukseen joulukuussa. Samalla yhtiön nimi muuttuu Ilmastorahasto Oy:ksi. Vake Oy on tähän saakka kuulunut valtioneuvoston kanslian omistajaohjaukseen.

Omistajaohjauksen siirron jälkeen TEM antaa Ilmastorahastolle toimiohjeen sekä nimittää yhtiölle uuden hallituksen ja sijoitusneuvoston. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi ratkaisuja 23.10.2020 pitämässään kokouksessa. Ministeriö arvioi, että Ilmastorahasto Oy olisi valmis aloittamaan toimintansa joulukuun aikana.

– Ilmastorahaston toiminta keskittyy ilmastonmuutoksen torjuntaan, teollisuuden vähähiilisyyden vauhdittamiseen ja digitalisaation edistämiseen. Tavoitteena on kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen, luonnonvarojen käytön tehostaminen ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen, kertoo työministeri Tuula Haatainen, jonka toimialaan rahaston asiat TEM:n työnjaossa kuuluvat.

Vähähiiliseen talouteen siirtymiseksi tarvitaan riittäviä panostuksia esimerkiksi kiertotalouden, puhtaan teknologian ratkaisujen sekä energiatehokkuuden kehittämiseksi. Rahaston tehtävänä on suomalaisten yritysten hiilijalanjäljen vähentäminen sekä hiilikädenjäljen, eli positiivisten ympäristövaikutuksien vahvistaminen.

Vaken omistuksessa olevat Posti Group Oyj:n, Altia Oyj:n, Vapo Oy:n ja Nordic Morning Group Oyj:n osakkeet siirretään takaisin valtioneuvoston kanslialle valtion suoraan omistukseen. Vaken omistuksessa olevat Neste Oyj:n osakkeet, 8,3 prosenttia, jäävät Ilmastorahasto Oy:n omistukseen kuitenkin siten, että toimivalta Neste Oyj:n omistajaohjauksesta on edelleen kokonaisuutena VNK:ssa.

Ilmastorahastolla on käyttövaroja lokakuussa 2020 noin 70 miljoonaa euroa. Yhtiötä pääomitetaan suoraan valtion budjetista 300 miljoonalla eurolla. Hallitus teki tästä ehdotuksen 23.10. annetussa vuoden 2020 seitsemännessä lisäarvioesityksessään. Lisäksi Ilmastorahastolla on käytössä jatkossa Nesteen omistuksen 8,3 prosentin osuuden osinkotuotot.

– Ilmastorahaston ensisijaisina sijoituskohteina ovat yritysvetoiset teollisen mittaluokan skaalaukset, joissa on kyse esimerkiksi uuden teknologian demonstraatiovaiheen hankkeista tai pilottilaitoksen rakentamisesta. Rahoitettavat kohteet voivat olla yksityisten ja julkisten toimijoiden yhteisyrityksiä. Ilmastorahasto voi olla myös mukana erilaisissa datan hyödyntämistä tehostavissa julkisissa alustoissa, ministeri Haatainen hahmottelee.

Yhtiö voi myöntää oman ja vieraan pääoman muotoista rahoitusta ja siihen voi liittyä tukielementti. Mahdollisen rahoituksen tukielementin arvioidaan katalysoivan muutosta ja mahdollistaa erityisesti innovatiivisten ja alkuvaiheen ilmasto- ja vähähiilisyysratkaisujen edistämistä. Pääomalaina voisi olla Ilmastorahaston yksi luonteva rahoitusmuoto. Ilmastorahaston toiminnan tavoitteena on olla kokonaisuudessaan pitkällä aikajänteellä itsekannattavaa. 

Ilmastorahasto täydentää osaltaan myös EU:n ison elpymisvälineen vihreää siirtymää edistäviä toimia. Hallitus on budjettiriihessä päättänyt varata kestävän kasvun ohjelmasta 0,9 – 1,2 miljardia euroa vihreää siirtymää tukevaan talouden rakennemuutokseen.

Ilmastorahasto täydentää TEM:n hallinnonalan yritysten kestävää kasvua tukevia toimia. Tiivis vuoropuhelu Ilmastorahaston, Business Finlandin, Finnveran, VTT:n ja Tesin välillä varmistaa, ettei erityistehtäväyhtiöiden toiminta ole päällekkäistä ja toisaalta huolehtii siitä, ettei markkinoille jää merkittäviä puutteita tai kapeikkoja.

Lisätiedot:
työministerin valtiosihteeri Ville Kopra, TEM, puh. 040 8261 358
alivaltiosihteeri Petri Peltonen, TEM, puh. 050 62 663

 
Sivun alkuun