Hyppää sisältöön

Kotoutumiseen kohdistuvat säästöt lausuntokierrokselle

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 26.9.2024 16.42
Tiedote

Vuoden 2025 alussa voimaan tulevaan kotoutumislakiin tehtäisiin muutoksia, jotka vahvistaisivat julkista taloutta. Valtion korvauksia kunnille vähennettäisiin ja kuntien velvollisuuksia kevennettäisiin.

Esityksen tavoitteena on toteuttaa kehysriihen ja budjettiriihen säästötavoitetta.

Valtio korvaa hyvinvointialueille, Ahvenanmaan maakunnan kunnille ja Kansaneläkelaitokselle kustannuksia, jotka ovat aiheutuneet toimeentulotuen maksamisesta kansainvälistä suojelua saaville, heidän perheenjäsenilleen sekä tilapäistä suojelua saaville, joilla on kotikunta. Jatkossa kotoutumislain mukaisia perustoimeentulotuesta aiheutuneita kustannuksia ei korvattaisi. Esityksellä lisättäisiin kuntien kannustimia edistää maahanmuuttajien työllistymistä.

Hyvinvointialueiden ja Ahvenanmaan maksama täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki korvattaisiin jatkossa kolmen vuoden sijaan yhden vuoden ajan.

Kunnille ja hyvinvointialueille maksettavia laskennallisia korvauksia leikattaisiin

Valtio maksaa kunnille ja hyvinvointialueille laskennallista korvausta kotoutumista edistävien palveluiden järjestämisestä. Vuonna 2025 laskennallisista korvauksista leikattaisiin 58 miljoonaa euroa.

Koska kunnat ja hyvinvointialueet saisivat jatkossa vähemmän laskennallista korvausta, niiden tehtäviä vähennettäisiin. Kuntien ja hyvinvointialueiden velvollisuutta kotoutumisen edistämisen suunnitteluun, kehittämiseen ja seurantaan kevennettäisiin. Kotoutumislaista kumottaisiin muun muassa kunnan ja hyvinvointialueen velvollisuus laatia monialainen osaamisen ja kotoutumisen palvelutarpeen arviointi ja monialainen kotoutumissuunnitelma sekä kunnan laatima perheen kotoutumissuunnitelma. 

Muutokset on tarkoitus toteuttaa niin, että ne eivät heikennä kielikoulutusta, varhaiskasvatuksen tai opetuksen palveluita tai työllisyyttä edistäviä palveluita.

Kotoutumislakiin tehtäisiin samalla teknisiä korjauksia ja lain ruotsinnosta yhdenmukaistettaisiin.

Lausuntoja voi antaa 24.10.2024 saakka

Esitys on lausuntokierroksella 26.9.–24.10.2024. Lausuntoja voi antaa Lausuntopalvelu.fi-palvelussa. Ruotsinkielinen hallituksen esitys lähetetään lausuntokierrokselle myöhemmin. Tiedot siitä päivitetään Lausuntopalveluun.

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa syyskaudella 2024. Muutokset tulisivat voimaan 1.1.2025, kun uudistettu kotoutumislaki tulee voimaan. 

Nyt lausuntokierrokselle lähtevä esitys korvaa kesällä 2024 lausuntokierroksella olleen esityksen kotoutumislain muuttamisesta.

Lisätiedot:
johtava asiantuntija Juha-Pekka Suomi, TEM, p. 0295 047 146
neuvotteleva virkamies Paula Karjalainen, TEM, p. 0295 047 117
liikenne-, viestintä- ja sisäministerin erityisavustaja Timo Kerttula, [email protected] (ministerin haastattelupyynnöt)