Hyppää sisältöön

Koulutus- ja työperusteista maahanmuuttoa edistävä valtiosihteeriryhmä aloittaa työnsä 

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 4.2.2022 10.04
Tiedote
Kansainvälisiä opiskelijoita laboratoriossa.

Suomi pyrkii lisäämään merkittävästi osaajien maahanmuuttoa. Jotta tavoitteessa onnistutaan, uusi valtiosihteeriryhmä aloittaa työnsä. Ryhmän tehtävänä on ohjata ja tukea Koulutus- ja työperäisen maahanmuuton tiekartassa esitetyn laajan toimenpideohjelman edistymistä ja poikkihallinnollista yhteistyötä. 

Hallitus pyrkii vähintään kaksinkertaistamaan työperäisen maahanmuuton vuoteen 2030 mennessä niin, että kestävyystiekartan edellyttämä 50 000 töihin tulevan maahanmuuttajan kokonaislisäys toteutuu. 
Tavoitteena on myös, että vuoden 2030 jälkeen työperäisiä maahanmuuttajia on vuosittain vähintään 10 000 enemmän kuin nyt.  

Uusien ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä pyritään kolminkertaistamaan 15 000 opiskelijaan vuoteen 2030 mennessä. Tarkoitus on, että heistä 75 prosenttia myös jäisi Suomeen ja työllistyisi täällä valmistumisensa jälkeen. 

Tiekartan toimeenpaneminen vaatii paljon yhteistyötä

Saavuttaakseen nämä tavoitteet hallitus on laatinut Koulutus- ja työperusteisen maahanmuuton tiekartan, jonka toimet parantavat Suomen kansainvälistä houkuttelevuutta osaajien ja heidän perheenjäsentensä keskuudessa. Samalla tiekartan toimenpiteiden toteuttaminen vahvistaa julkista taloutta kestävyystiekartan mukaisesti.

Tiekartan toimeenpano vaatii paljon määrätietoista työtä ja laajaa poikkihallinnollista yhteistyötä. Jotta tämä onnistuisi, toimeenpanoa tukemaan perustetaan Koulutus- ja työperusteisen maahanmuuton valtiosihteeriryhmä. 

”Osaajista käydään maailmalla kovaa kisaa. Jotta Suomi onnistuu työvoiman maahanmuuttoa koskevissa tavoitteissaan, lukuisten toimijoiden täytyy tehdä saumatonta yhteistyötä. Valtiosihteeriryhmä edistää tiekartan toteutumista ja varmistaa, että kaikilla on sama tilannekuva”, sanoo työministeri Tuula Haatainen

Työryhmässä on edustus useista eri ministeriöistä

Valtiosihteeriryhmän puheenjohtajana toimii valtiosihteeri Ville Kopra työ- ja elinkeinoministeriöstä. Ryhmän muita jäseniä ovat nimetyt valtiosihteerit ja erityisavustajat eri ministeriöistä. Lisäksi mukana on asiantuntijoina virkamiehiä. 

Koulutus- ja työperusteisen maahanmuuton valtiosihteeriryhmän toimikausi on 4.2.2022−31.3.2023. Ryhmässä on työ- ja elinkeinoministeriön lisäksi edustus opetus- ja kulttuuri-, sisä-, oikeus-, ulko- ja valtiovarainministeriöstä. Ryhmän työtä tukevat Business Finlandin, Digi- ja väestötietoviraston, Keha-keskuksen, Maahanmuuttoviraston ja TE-toimistojen asiantuntijat. 

Lisätietoja:    
erityisavustaja Iiris Niinikoski, p. +358 295 047 372
valtiosihteeri Ville Kopra, p. +358 295 047 184
ohjelmapäällikkö Petra Lehto, p. +358 295 047 188