Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lakiesitys yksinyrittäjille ja mikroyrityksille suunnatusta rekrytointivalmennuksesta eduskuntaan

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 21.4.2022 14.02
Uutinen

Hallitus esittää julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia muutettavaksi siten, että TE-toimisto voisi tarjota yritykselle valmennusta työntekijän palkkaamisessa ja työnantajavalmiuksien kehittämisessä. Valmennus olisi siihen osallistuville yrityksille maksutonta. Palvelun hinta katsottaisiin palvelua käyttävän yrityksen de minimis -tueksi.

De minimis -tuella tarkoitetaan vähämerkityksellistä tukea, jonka määrä yhdelle yritykselle eri tuen myöntäjiltä yhteensä on pääsääntöisesti enintään 200 000 euroa kolmen verovuoden aikana.

Lakiesityksen tavoitteena on madaltaa erityisesti yksinyrittäjien ja mikroyritysten rekrytointikynnystä ja sitä kautta nostaa työllisyysastetta. Ehdotetulla lakimuutoksella tuetaan yritysten kasvua ja pyritään lisäämään työnantajayritysten määrää.

Hallitus antoi tätä koskevan lakiesityksen 21.4.2022 eduskunnalle. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

De minimis -tukena tarjottava rekrytointivalmennus EU:n valtiontukisääntelyn mukaista palvelua

Valmennus pohjautuisi valtakunnalliseen Työllistä taidolla -palveluun, jota Uudenmaan ELY-keskus ja TE-toimisto koordinoivat vuosina 2019–2021. Palvelun tulkittiin olevan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) 4 luvun 1 §:n mukaista tieto- ja neuvontapalvelua. Palvelulla todettiin kuitenkin olevan mahdollisia rajapintahaasteita valtiontukisääntöjen näkökulmasta.

Työ- ja elinkeinoministeriön yritystukineuvottelukunnalta pyytämän lausunnon mukaan palvelu täyttää EU:n lainsäädännön mukaiset valtiontuen edellytykset. Tämän johdosta hallitus esittää muutettavaksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 4 §:ä siten, että yrityksille voitaisiin tarjota rekrytointi- ja työnantajavalmiuksien kehittämiseen tähtäävää valmennusta de minimis -tukena. Lakiesitys mahdollistaisi myös Työllistä taidolla -palvelun vakinaistamisen osaksi työ- ja elinkeinopalveluja.

Ehdotetun lakimuutoksen johdosta ei esitetä lisättäväksi työllisyysmäärärahoja, vaan toiminta rahoitettaisiin kohdentamalla uudelleen olemassa olevia resursseja. Lisäksi tarvittavista tietojärjestelmäratkaisuista aiheutuisi jokin verran kustannuksia, joiden määrä ja rahoitus tarkentuisivat myöhemmin. 

Lisätiedot:
asiantuntija Anna Aaltonen, TEM, p. 0295 047 097
neuvotteleva virkamies Tiina Oinonen, TEM, p. 0295 049 295

 
Sivun alkuun