Luovaa tuhoa vai tyypillistä taantumaa?

Suomen talouden vaikeudet ja irtisanomisuutiset herättävät kysymyksen: onko kyse vain ohimenevästä taantumasta vai syvemmästä rakenteellisesta muutoksesta. Teknologinen kehitys ja elinkeinorakenteen murros tuovat mukanaan sekä haasteita että mahdollisuuksia. Menestyäkseen Suomi ei voi jäädä sivustakatsojaksi – rakennemuutosta kannattaa edistää, eikä jarruttaa.  

Talouden ja työllisyystilanteen käännettä parempaan odotetaan yhä. Ja odottavan aika on pitkä. Vaikka mistään syvästä taantumasta ei olekaan kyse, ylöspäin pääsy loivastakaan kuopasta ei näytä olevan helppoa. Työttömiä työnhakijoita on tullut viime kuun lukemiin vielä lisää, vaikka valo jo kajastaa tunnelin päässä.  

Monet Suomen talouden voimaa kuvastavat kemian-, konepaja- ja metsäteollisuuden ikonit ovat ilmoittaneet mittavista irtisanomisista. Myös monissa kaupan ja palvelualojen yrityksissä työvoiman virtaus on poispäin. Jopa aina vain kasvaneella tietoliikenne- ja viestintäalalla nähdään työntekijämäärän vähenemistä.

Onko taloudessa meneillään muutakin kuin vain laskusuhdanteen aiheuttamaa takapakkia? Taustalla on varmasti myös elinkeinorakenteessa ja tuotantoprosesseissa tapahtuvaa murrosta ja kehitystä, joka pöyhii pois vanhoja työpaikkoja ja -tehtäviä. Taantuman jälkeinen talouden elpyminen on aina taloushistoriassa uudistanut tuotanto- ja ammattirakennetta. Erityisesti teknologinen kehitys yhä sofistikoituneempien tekoälymallien muodossa tulee muuttamaan monia työtehtäviä sisäisesti yrityksissä ja muissa organisaatioissa. Toisaalta elinkeinorakennetta muuttavat kulutuskysynnän muutokset, jotka eivät suoraan liity teknologiseen kehitykseen.

Luovan tuhon tiellä

Talouden rakenteiden ja työmarkkinoiden muutossuuntia määrittävät yhä enenevässä määrin globaalit megatrendit. Megatrendit ovat suuria ja hitaasti eteneviä ilmiöitä, jotka ovat pitkäkestoisia ja kytkeytyvät toisiinsa, kuten ilmastonmuutos, niukkenevat luonnonvarat, väestön kasvu ja ikääntyminen sekä teknologisen kehityksen imperatiivi. Politiikan avulla muutoksiin reagointi tarkoittaakin lähinnä sitä, miten näihin väistämättömiin kehityskulkuihin vain sopeudutaan. Fatalistisesti ei pidä kuitenkaan tulevaisuuteen suhtautua, sillä sivustakatsojana Suomi ei voi pärjätä. Talouden rakennemuutosta ei pidä estää vaan edistää.  

Kehittyneet taloudet palveluvaltaistuvat. Uusista syntyneistä työpaikoista huomattavasti suurempi osuus on ollut palvelualan työpaikkoja kuin tuhoutuneista työpaikoista. Luova tuho tarkoittaa ideaalisesti sitä, että vanhat yritykset, tuotteet ja ammatit häviävät uusien, parempien ja tuottavampien tieltä. Näin työntekijät, raaka-aineet ja rahoitus vapautuvat hyödyllisempään käyttöön, jolloin talouden tuottavuus ja yhteiskunnan elintaso nousevat. 

Työmarkkinoiden polarisaatio

Työmarkkinoilla tapahtuvaa rakennemuutosta on viime vuosikymmeninä leimannut polarisaatio. Korkea- ja matalapalkkaisten työpaikkojen osuudet ovat kasvaneet samalla kun keskipalkkaisten osuudet ovat vähentyneet. Työmarkkinoiden polarisaatio on alkanut jo 1970-luvulla kehittyneissä länsimaissa. Osaamista suosiva teknologinen kehitys on johtanut Suomessakin työmarkkinoiden polarisoitumiseen, joka vauhdittui 1990-luvun laman jälkeisessä talouskasvussa. Vasta kuitenkin 2000-luvulla on nähtävissä selkeämpi polarisaatiokehitys, joka on vienyt keskipalkkaisten alojen työpaikkoja. 

Polarisaatiotrendin taustalla ovat sekä teknologinen kehitys että kysynnän rakennemuutos. Siinä missä teknologinen edistys on kasvattanut korkeapalkkaisen tietotyön osuutta, kuluttajien palvelukysynnän vahvistuminen on puolestaan kasvattanut työllisyyttä matalapalkkaisilla palvelualoilla. 

Tuotantorakenteen murros on onneksi kuitenkin synnyttänyt enemmän uusia tehtäviä kuin niitä on hävinnyt. Eli työllisten määrä on voinut koko ajan kasvaa. Tälläkin hetkellä työllisiä on edelleen 2,6 miljoonaa, vaikka viime vuodesta heidän määränsä on pudonnut 50 000:lla. Viime vuosien vauhdikasta työllisyyskehitystä selittää suurelta osin osa-aikatyöllisten määrän ja osuuden voimakas kasvu. 

Monissa maissa työmarkkinoiden polarisaatiota on seurannut myös palkkojen polarisoituminen. Tällä tarkoitetaan sitä, että palkkojen nousu on voimakkaampaa matala- ja korkeapalkkaisilla kuin keskipalkkaisilla työntekijöillä. Työvoimaa tarvitsevat alat kilpailevat työntekijöistä. Suomessa sitä vastoin ei havaita vastaavaa polarisoitumista, vaikka palkkaerot ovat kasvaneet. Palkkajakaumaa on leventänyt korkeimpien palkkojen suhteellisesti nopein nousu.   

Tekoäly kylvää toivoa ja pelkoa

Looginen jatkumo teknologisessa kehityksessä on uusien, entistä kyvykkäämpien tekoälysovellusten omaksuminen yhä vaativampiin asiantuntijatehtäviin. Aiheellinen kysymys onkin, miten ammattirakenteet tulevat muuttumaan jatkossa. Tulevatko korkeasti koulutetut siirtymän ammattijakaumassa alaspäin työntäen keskiasteen koulutettuja edelleen alaspäin matalaa koulutusta vaativiin palveluammatteihin ja tiputtamaan vähän koulutettuja kokonaan pois työmarkkinoilta? Ilmiötä kutsutaan deskilling-prosessiksi. 

Tulevaisuutta ennakoivien skenaarioiden mukaan teknologinen kehitys korvaa jotkut ammatit kokonaan ja lähes kaikkien ammattien työnkuvaa se tulee muuttamaan. Tekoälystä tulee monille rutiineja helpottava työkalu. Tulevaisuuden työmarkkinoilla myös työnteon muodot monipuolistuvat.  

Tekoälysovellukset vähentävät tietyntyyppistä työtä, mutta se ei tarkoita sitä, että esimerkiksi asiantuntijan työpaikka häviää, vaan että asiantuntija saa avukseen entistä tehokkaampia ohjelmistoja, joiden avulla voi olla tuottavampi omassa työssään. Tällöin asiantuntija ehtii tehdä enemmän niitä asioita, joita ei ole siirretty tekoälyn tehtäväksi. Tekoälysovellukset ovat siis uusia työpareja ammatissa kuin ammatissa. Toisin sanoen työtehtävien sisällöt muuttuvat, ja voi olla niin, että ihmistyövoiman tarve osin väheneekin. Varmaa kuitenkin on, ettei teknologinen kehitys pysähdy tähänkään. Tarvitsemme lisää tekoälysovellusten monialaisia kehittäjiä ja soveltamisen asiantuntijoita. 

Ei tekoälyä päälleliimattuna, vaan prosessimuutoksia 

Organisaatiot menettävät suhteellista kilpailuetuaan, jos työprosesseihin ei tuottavuutta parantavia elementtejä omaksuta. Mutta organisaation tuottavuus ei voi kasvaa, jos toiminnan rakenteita ei samalla muuteta. Hyödyt teknologisesta edistyksestä saavutetaan vain siten, että työprosesseja muutetaan uuden teknologian soveltamisen yhteydessä. Muutoin vain yksilön tai yksittäisen työvaiheen tehokkuus paranee, mutta ei koko organisaation tai tuotantoprosessin. Ei tarvitse olla Einstein todetakseen, että jos saman asian tekee uudelleen ja uudelleen samalla tavalla, eri tulosta ei voi odottaa. 

Elina Pylkkänen, alivaltiosihteeri