Hyppää sisältöön

Luxemburg tukee Suomeen sijoittuvia aurinkoenergiahankkeita 40 miljoonalla eurolla EU-mekanismin kautta

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 27.2.2023 16.29
Tiedote

Luxemburg rahoittaa EU:n uuden uusiutuvan energian rahoitusmekanismin kautta 40 miljoonalla eurolla Suomeen sijoittuvia aurinkosähköhankkeita. Tuettavat hankkeet valitaan kilpailutuksen kautta, jonka hoitavat Euroopan komissio ja Euroopan ilmasto-, infrastruktuuri- ja ympäristöasioiden toimeenpanovirasto CINEA.

Luxemburg ja Suomi ovat allekirjoittaneet sitoumukset järjestelmään osallistumisesta. Elinkeinoministeri Mika Lintilä, Luxemburgin energiaministeri Claude Turmes ja Euroopan komission energia-asioista vastaava jäsen Kadri Simson tapasivat aiheesta Tukholmassa 27.-28.2. pidettävän energiaministerien epävirallisen kokouksen yhteydessä.

”Suomen ja Luxemburgin välinen sopimus tässä rahoitusmekanismissa on ensimmäinen laatuaan. Se tulee vahvistamaan ja monipuolistamaan uusiutuvan energian tuotantoa Suomessa. Pimeästä talvesta huolimatta Suomessa on mahdollisuus kasvattaa aurinkosähkötuotantoa merkittävästi”, toteaa ministeri Mika Lintilä.

Kyseinen rahoitusmekanismi (Komission täytäntöönpanoasetus unionin uusiutuvan energian rahoitusmekanismista (EU) 2020/1294) tarjoaa jäsenvaltioille komission hallinnoiman väylän yhteishankkeiden toteuttamiseen. Mekanismiin osallistuminen on jäsenvaltioille vapaaehtoista. 

Mekanismissa ”maksava jäsenvaltio”, tässä tapauksessa Luxemburg, saa rahoituksensa vastineeksi tilastollisina siirtoina 80 prosenttia mekanismista rahoitettavien hankkeiden tuotannosta 15 vuoden ajan. ”Isäntävaltio”, eli tässä tapauksessa Suomi, sallii mekanismista rahoitettavien hankkeiden rakentamisen omalle alueelleen ja saa näin tuotetun energian ja investoinnit. Tuettaviin hankkeisiin sovelletaan kaikilta osin kansallista lainsäädäntöä. 

Hankehaku Suomessa käynnistyy keväällä

Rahoitushaku aukeaa keväällä Suomi hoitaa tiedotuksen haun avautumisesta. Työ- ja elinkeinoministeriö järjestää yhdessä komission kanssa hankekehittäjille infopäivän Helsingissä kevään aikana myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Euroopan komissio ja Euroopan ilmasto-, infrastruktuuri- ja ympäristöasioiden toimeenpanovirasto CINEA hoitavat hankkeiden kilpailutuksen. Komissio/CINEA hoitavat haun, maksatukset ja muut käytännön asiat suoraan hankekehittäjien kanssa.

Tarjouskilpailuun voivat osallistua teholtaan 5-100 megawatin kokoiset hankkeet. Kilpailutuksessa menestyvät hinnaltaan alhaisimmat hankkeet, jotka täyttävät hakuasiakirjoissa ilmoitetut osallistumisen ehdot. 

Tukea voidaan myöntää useammalle hankkeelle. Haussa tuettaisiin useita hankkeita, joten uutta kapasiteettia rakennettaisiin, vaikka yksittäinen hanke ei toteutuisikaan.

Hankkeille myönnettävä tuki voi olla enintään 180 000 euroa megawattia kohden. Jos toteutuneet hinnat jäävät alle enimmäistuen, voidaan mekanismista rahoittaa hankkeita korkeintaan 400 MW. 

Lisätiedot:
teollisuusneuvos Pekka Grönlund, työ- ja elinkeinoministeriö, puh. 0295 064 815
erityisasiantuntija Outi Vilén, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 0295 047 016 (paikalla 3.3.2023-