Puhe osaajapulasta voi vääristää tilannekuvaa työvoimasta Suomessa
Kenellekään ei liene jäänyt epäselväksi, että Suomessa on huutava osaajapula, joka jarruttaa talouskasvua nyt ja tulevaisuudessa. Tähän päätelmään päätymiseksi riittää pieni vilkaisu aiheesta julkaistuihin selvityksiin ja juttujen otsikoihin. Tuottavuuslautakunnan raportti viime lokakuulta kiteyttää sen otsikossaan näin: Osaajapula uhkaa tuottavuuden kasvua tulevaisuudessa.
Osaajapulaa on valitettu jo pitkään, vaikka huuto onkin vaimentunut matalasuhdanteen myötä jonkin verran. Tilanteeseen haetaan ratkaisua etenkin ulkomaiden suunnasta. Kuitenkin, jos osaajilla tarkoitetaan korkeakoulutettuja, niin nyt heitä olisi tarjolla töihin todella paljon. Viimeisimpien työvoimatietojen mukaan heitä on tuhansia eli noin 6 500 enemmän kuin vuosi sitten. Korkeakoulutettujen työttömyys on noussut suhteellisesti enemmän kuin muiden, ja näin on käynyt kaikissa ikäluokissa.
Nelikymppisten ja yli 60-vuotiaiden ikäryhmässä työttömiä on enemmän kuin kertaakaan aiemmin vuoden 2011 jälkeen. Näin kerrotaan korkeakoulutettujen etujärjestön Akavan tiedotteessa. Ja lisää on tulossa, sillä julkisen talouden säästöt kohdistuvat lähivuosina juuri korkeakoulutettuihin.
Korkeakoulutettu – siis osaaja?
Nyt osaajia olisi siis tarjolla töihin. Kasvun alkuun päästään hyvinkin näillä työvoimareserveillä riippuen siitä, mitä työnantajat ja talousviisaat osaajilla tarkoittavat. Voimmeko todellakin erotella, ketkä meidän 400 000 työttömästämme ovat osaajia ja ketkä eivät ole?
Kenellekään työnhakijalle ei tee oikeutta se, että luokittelu osaajaksi tehtäisiin pelkästään tutkinnon ja koulutustason perusteella. Vallitseva yleinen puhe osaajista voi myös kuulostaa halventavalta niistä työnhakijoista, jotka eivät pääse työhön yrityksistä huolimatta.
Osaajan ahdas määritelmä vaatisi uudelleen ajattelua
Käsitteet olisi hyvä määritellä ennen kuin alamme manata sitä, että Suomessa ongelmat johtuvat osaajapulasta ja alamme korjata sitä puolihuolimattomasti osaajien perään huutelemalla.
Osaajat voitaisiin määritellä myös negaation kautta: Ne, jotka eivät ole määriteltyjen kriteerien mukaan osaamattomia, olisivat siten osaajia. Tällöin meidän on kyettävä tietysti ensin määrittelemään osaamattomien kriteerit. Tehtäväksi jää listata sellaiset tiedot ja taidot, joita vailla olevat lukeutuisivat osaamattomiksi. Silloin kun nämä kriteerit eivät täyty, henkilö olisi luettava osaajien joukkoon.
Tämä päättymätön päättely jokseenkin kaltevalla pinnalla osoittaa, ettei kriteerejä ns. osaamattomille ole helppo asettaa. Se ei ole myöskään viisasta, varsinkaan maassa, jossa väestö vanhenee ja syntyvyys laskee.
Osaajapulasta luotu mielikuva voi olla väärä
Osaajapulasta puhuminenkin on hyvin pulmallista. Osaajapulasta puhuttaessa viitataan henkilöihin, ja nimenomaan henkilöihin, joita ei ole olemassa. Väittäisin, että tämä loukkaa sekä jo työsuhteessa olevia ihmisiä että työttömiä työnhakijoita. Tällä luodaan ennalta määrätty mielikuva ihmisen lähes sisäsyntyisistä ominaisuuksista ja osaamisesta. Osaajaksi ei voi tulla eikä osaamista voi kehittyä yksilöissä. Se johtaa vääristyneeseen ajatteluun, että tietyn tyyppisiä yksilöitä – niitä osaajia - on saatava jostain muualta lisää, kun meiltä niitä puuttuu.
Määritelmien perään kyseleminen tai otsikoiden sanatarkka tulkinta menee helposti saivarteluksi. Toisaalta otsikoilla luodaan ihmisille mielikuvia. Kaikki voivat mielessään kuvitella osaavan ihmisen ideaalikuvan ja prototyypin: tietyn tasoinen tutkinto tietyltä alalta, tietyn ikäinen tietyllä työkokemuksella ja jopa tietyn näköinen ja luonteinen. Kun tällainen mielikuva juurrutetaan meihin, se sulkee monia pois huippuosaajan paikalta.
Ei kukaan ole seppä syntyessään
Henkilöön viittaavan osaaja-nimityksen sijaan olisi puhuttava ihmisten osaamisesta ja puntaroitava osaajuutta pikemminkin oppimis- ja omaksumiskyvyn kautta. En usko, että maailman parhaaksi arvioidusta peruskoulusta tulisi oppimiskyvyttömiä tässä mitassa kuin meillä on työttömiä. Heitä on melkein puoli miljoonaa. Kun toistuvasti esitetty viesti on se, että meillä on osaajapula, tarkoitetaanko tällä tosiasiallisesti sitä, etteivät työnhakijat ole riittävän kyvykkäitä oppimaan vai katsotaanko sen olevan heille liian myöhäistä?
Suoritetuista tutkinnoista puhuminen osaamisen kriteerinä ja pääomana voi kaventaa todellista osaamispotentiaalia. Siksi on tarpeen tietää, mitä osaamista yritykset tarvitsevat ja mistä oppia voi saada.
Vastaus osaajapulaan voi yksinkertaisimmillaan olla, että ihmiset täydentävät osaamistaan sellaisilla tutkintojen osilla tai lisillä, jotka pitkäkestoisten tutkintokoulutusten sijaan antavat täsmätäydennystä aiempaan osaamiseen. Tämä voisi siten tuottaa räätälöidysti ja nopeasti niitä kauan kaivattuja osaajia yritystemme tarpeeseen. Eikä pidä unohtaa, että myös työssä tapahtuva oppiminen tuottaa monesti huippuosaajia – joka ikisellä toimialalla.
Elina Pylkkänen
alivaltiosihteeri