Hyppää sisältöön

Sähköisen liikenteen ja biokaasun liikennekäytön infrastruktuurituen asetukseen päivityksiä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 23.7.2020 13.24
Tiedote

Valtioneuvosto antoi 23.7.2020 päivitetyn asetuksen sähköisen liikenteen ja biokaasun liikennekäytön infrastruktuurituesta vuosina 2018–2021. Tukea on myönnetty vuodesta 2018 lähtien. Sen tavoitteena on edistää sähkön ja biokaasun käyttöä tieliikenteessä tukemalla lataus- ja kaasuntankkausverkon laajentamiseen liittyviä investointeja.

Kattava lataus- ja kaasuntankkausverkosto on edellytys sähkökäyttöisten ja kaasukäyttöisten ajoneuvojen yleistymiselle. Infrastruktuurituella on lisäksi kannustettu yrityksiä kehittämään ja ottamaan käyttöön uutta teknologiaa.

Tuen kohteena ovat sähköautojen lataus- ja kaasutankkausverkostoihin liittyvät investoinnit. Tuki myönnetään tarjouskilpailun perusteella. Siinä tarjoukset on ryhmitelty neljään ryhmään, joissa investointihankkeita koskevat tarjoukset kilpailevat keskenään.

Tuen kohdistumista halutaan tarkentaa vaikuttavimpiin hankkeisiin

Valtioneuvoston asetukseen tehdyillä muutoksilla tavoitellaan tuen tarkempaa kohdistumista vaikuttavuudeltaan tehokkaimpiin hankkeisiin. Erityisesti sähköisen liikenteen latausverkoston kattavuutta pyritään parantamaan antamalla etusija hankkeille, jotka sijoittuvat sellaisen kunnan alueelle, jossa tarjouskilpailun alkaessa ei vielä ole suuritehoista latauspistettä.

Muutoksilla pannaan osin toimeen myös kansallisen biokaasuohjelman suosituksia. Lisäksi tukiohjelmaan liittyviä sääntöjä ja terminologiaa on pyritty selkeyttämään niiltä osin, joissa asetuksen alkuperäinen tekstimuotoilu on jättänyt tulkinnanvaraa. Tukiohjelma on voimassa vuoden 2021 loppuun saakka ja siten muutosten ensisijainen tarkoitus onkin suurten muutosten sijaan sujuvoittaa tukiohjelman viimeisiä tarjouskilpailuja.

Tuen avulla edistetään investointeja kaasun siirto- ja jakeluverkkojen ulkopuolella sijaitseviin kiinteisiin kaasutankkausasemiin (ryhmä 1), paikallisen joukkoliikenteen (linja-autot) latausjärjestelmiin (ryhmä 2), ajoneuvojen suuritehoisiin (tasavirtalatausteho yli 22 kW) latausjärjestelmiin (ryhmä 3) ja ajoneuvojen normaalitehoisiin latauspisteisiin (ryhmä 4).

Vuonna 2020 käytettävissä olevasta noin 5,5 miljoonan euron määrärahasta kohdistetaan kolme miljoonaa euroa ryhmän 1 hankkeille, 750 000 euroa ryhmän 2 hankkeille ja 1 750 000 euroa ryhmän 3 hankkeille. Sen sijaan ryhmään 4 ei tänä vuonna tukea kohdisteta. Tukeen liittyvät valtionapuviranomaisen tehtävät hoitaa Energiavirasto, joka tiedottaa tarkemmin tarjouskilpailun ajankohdista.

Infrastruktuurituki edistää osaltaan vuoteen 2030 ulottuvan kansallisen energia- ja ilmastostrategian toimeenpanoa ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteita.

Lisätiedot:
erityisasiantuntija Inkeri Lilleberg, TEM, puh. 029 504 7092 (paikalla 23.-24.7. ja 3.-7.8. sekä 24.8.-)
teollisuusneuvos Pekka Grönlund, TEM, puh.  050 502 1235 (paikalla 7.8. asti ja 24.8.-)