Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomi vapauttaa varmuusvarastoista markkinoille 369 000 barrelia raakaöljyä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 8.4.2022 16.04 | Julkaistu suomeksi 8.4.2022 klo 16.05
Tiedote
Öljytynnyreitä pinossa barrelin veroisia

Suomi vapauttaa markkinoille 369 000 barrelia raakaöljyä Huoltovarmuuskeskuksen varmuusvarastoista. Suomi osallistuu näin Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n hallintoneuvoston 1.4.2022 tekemään yksimielisen päätökseen, jonka mukaisesti järjestön jäsenvaltiot vapauttavat markkinoille öljytuotteita varastoistaan. Toiminnalla tuetaan öljymarkkinoiden vakauttamista Venäjän jatkaessa hyökkäystään Ukrainaan.

IEA kertoi 7.4.2022, että jäsenmaat ovat ilmoittaneet vapauttavansa huoltovarmuusvarastoistaan yhteensä 120 miljoonaa barrelia öljyä. Suurimman osuuden tästä määrästä kattaa Yhdysvallat.

Kyseessä on toinen kerta Venäjän hyökkäyksen alettua, kun IEA-maat vapauttavat raakaöljyä valmiusvarastoistaan. Maaliskuun alussa markkinoille vapautettiin yhteensä 61,7 miljoonaa barrelia öljyä. Suomen osuus oli tuolloin vastaavan kokoinen kuin tälläkin kertaa.

Suomen osuus vapautetaan Huoltovarmuuskeskuksen hallinnoimista varmuusvarastoista. Raakaöljy myydään käytännössä markkinahintaan, joten sillä ei ole negatiivisia taloudellisia vaikutuksia. Myynnillä ei ole olennaista vaikutusta Suomen yleiseen energian huoltovarmuuteen. 

Markkinoille vapautettava määrä ei ole suuri suhteessa Suomen öljytuotteiden varmuus- ja velvoitevarastoihin. Varastomäärät pysyvät edelleen kansainvälisten velvoitteiden ja Suomen huoltovarmuuspäätöksessä velvoitetun määrän yläpuolella.

Suomessa öljyn huoltovarmuusvarastoja ovat Huoltovarmuuskeskuksen omistuksessa olevat valtion varmuusvarastot sekä öljyn maahantuojien velvoitevarastot, joista säädetään huoltovarmuuden turvaamisesta annetussa laissa ja tuontipolttoaineiden velvoitevarastoinnista annetussa laissa. Näiden varmuusvarastojen ylläpidolla Suomi täyttää öljyvarastoja koskevat IEA:n ja EU:n velvoitteet, joiden mukaan varastojen kokonaistaso vastaa 90 päivän nettotuontia. 

Lisätiedot:
ylijohtaja Riku Huttunen, TEM, p. 050 431 6519
 

 
Sivun alkuun