Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Takausohjelma auttaa pk-yrityksiä saamaan rahoitusta

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 4.11.2020 11.15
Tiedote

Viisi pankkia ovat sopineet Euroopan investointirahaston kanssa takausohjelman lisäyksestä, jonka päätavoitteena on parantaa yritysten rahoituksen saatavuutta. Ohjelmassa jo käytännössä toteutuneen 400 miljoonan euron lainoituksen lisäksi käynnistetään uusi 350 miljoonan euron lainoitukseen tähtäävä lisärahoitus.

Euroopan investointirahasto on solminut viiden pankin kanssa välittäjäpankkisopimuksen Suomen takausohjelman lisärahoituksesta. Takausohjelman lisärahoitukseen kuuluvia takauksia voivat lainoilleen myöntää OP-ryhmä, Oma Säästöpankki, Aktia-pankki, Säästöpankkiryhmä ja POP pankki. Sopimus on jatkoa Suomen hallituksen vuonna 2016 solmimalle sopimukselle EIP-ryhmän ja Euroopan komission kanssa. Tavoite on lisätä pk-yrityksille myönnettyjä pankkilainoja annettujen takauksien avulla.

–  Lisärahoituksen käyttöönotto auttaa pk-yrityksien lainoitusta takausten avulla näinä vaikeina aikoina”, elinkeinoministeri Mika Lintilä toteaa ja jatkaa, että kaikki välineet ovat tarpeen, kun tuetaan yrityksiä koronakriisissä ja siitä eteenpäin.

Takauksia on 31.3.2020 mennessä myönnetty 636 kappaletta pk- ja mikroyritykselle. Lainojen määrä on kaikkiaan yli 382 miljoonaa euroa.

Takausohjelma on Euroopan unionin pk-yritysaloitteen mukainen ohjelma, joka toteutetaan EU:n tason takausohjelmajärjestelynä, jossa toimeenpano on jäsenvaltion ja Euroopan investointipankkiryhmän sopimuksilla siirretty Euroopan investointirahastolle. Pk-yritysaloite on EIB-ryhmän (Euroopan investointipankki ja Euroopan inves­toin­tirahasto) rahoitusinstrumentti, jonka tavoitteena on edistää pk-yritysten rahoi­tusta kattamalla osittain luottolaitosten riskiä lainatakauksilla.

Takausohjelman toimeenpanosta vastaa Euroopan investointirahasto.

Lisätiedot:

neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio, TEM, p. 029 506 4932 
neuvotteleva virkamies Jyrki Orpana, TEM, p. 029 506 0133

 
Sivun alkuun