Työmarkkinoiden kohtaanto-paradoksi

Työttömiä työnhakijoita oli TE-palveluissa kirjoilla kesäkuussa 264 700. Toukokuussa heitä oli noin 26 000 vähemmän. Onneksi tämä on tyypillistä kausivaihtelua, eikä niin hälyttävää, sillä viime vuonna tähän aikaan työttömiä oli vain noin 5 000 vähemmän.

Työttömien määrän kasvua kuukauden takaiseen selittää etenkin se, etteivät kaikki opiskelijat saa kesätyöpaikkaa sekä se, että osalla määräaikainen työsuhde päättyy toukokuussa. Nyt olisi siis työvoimaa tarjolla paljon, ja vaikka uusien avointen työpaikkojen määrä väheni viime vuodesta ihan reilusti, silti 53 200 työpaikkaa oli täyttämättä julkisessa työnvälityksessä kesäkuun lopussa.    

Olemme saaneet seurata hämmästyttävän epäloogista tilannetta työmarkkinoilla. Jo muutaman vuoden ajan työnantajat ovat raportoineet ennätysmäisen suuresta työvoimapulasta samaan aikaan kun meillä on hurja määrä työttömiä. Miten on mahdollista, että meillä on yhtä aikaa runsas työvoiman kysyntä ja runsas työvoiman tarjonta eikä kumpikaan paine tunnu helpottavan? 

Viime keväänä lyötiin kaikkien aikojen ennätys avointen työpaikkojen määrässä. Työpaikkoja oli tarjolla yhtä paljon kuin työttömiä työnhakijoita, kun lasketaan myös ne työpaikat, joihin haettiin osaajia muissa kanavissa kuin julkisessa työnvälityksessä. 

Surullinen tosiasia on, että reippaasti yli 100 000 työsuhdetta jäi viime vuonna solmimatta työvoiman saatavuusongelmien takia työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) asiantuntijoiden tekemän arvion mukaan. Rahaksi muutettuna ainakin tämän verran talouskasvua jäi toteutumatta, ja varovasti arvioiden jäimme paitsi puolen miljardin euron parannusta julkiseen talouteen. 

Työllisyyttä ja työttömyyttä tarkasteltava erikseen

Miten päästä käsiksi työvoiman kysynnän ja tarjonnan epätasapainon paradoksiin? Ensinnäkin on hyvä katsoa erikseen työllisyysastetta ja työttömyysastetta, ne kun eivät ole ihan suoraan toistensa käänteiskuvia. Työllisyysaste mittaa työllisten osuutta koko työikäisestä väestöstä, kun taas työttömyysaste laskee työttömien työnhakijoiden osuuden vain työvoimasta eli työllisten ja työttömien yhteissummasta – eli se on koko väestöikäryhmää pienempi jakaja.   

Työllisyysaste on ollut jo jonkin aikaa kautta aikojen korkeimmillaan. Sen sijaan työttömyysaste on ollut nykytasoa matalampi monesti aiemminkin, erityisesti edeltäen laskusuhdannetta esimerkiksi ennen koronavuotta, ennen finanssikriisiä ja ennen 90-luvun lamaa, mutta koskaan aiemmin työpaikkoja ei ole ollut tarjolla yhtä paljon. Työttömät työnhakijat eivät siis työllisty työpaikkoihin jotka ovat avoinna. Onkin lähdettävä selvittämään syitä työllistymättömyyteen. Mutta on hyvä kuitenkin verrata tilannetta myös muihin maihin.

Meidän työllisyyden ja työttömyyden tietystä epäkorrelaatiosta kertoo se, että EU-maiden (EU-27) välisessä vertailussa meitä korkeampi työllisyysaste on 9 maassa, mutta työttömyysaste on peräti 18 maassa pienempi kuin meillä. Mistä tämä epäsuhta maavertailussa oikein viestii? 

Ainakin se kertoo siitä, että meillä naiset ovat yhtä tärkeä osa työvoimaa kuin miehet – eli osallistumisasteessa on vain reilun kolmen prosenttiyksikön ero miesten hyväksi. Niissä maissa, joissa naiset eivät osallistu työmarkkinoille samassa määrin, on myös matalampi työllisyysaste. Vaikka monissa maissa naiset tekevät osa-aikatyötä, kohentaa se kuitenkin vastaavasti maan työllisyysastetta. 

Työttömien työnhakijoiden sukupuolijakauma on sen sijaan päinvastainen, miehiä on 25 000 enemmän kuin naisia. Vaikka ero ei ole suuren suuri 45 % vs. 55 %, niin se heijastelee yhtäältä elinkeinorakenteen muutosta ja toisaalta myös naisten korkeampaa koulutustasoa. Varmasti myös ammattien sukupuolittuminen on jakautuman taustalla. 

Työttömyyden tulisi olla vain väliaikaista 

Työttömyyden hinta on suuri sekä yksilölle että yhteiskunnalle, vaikka tietty luonnollisen työttömyyden taso pitää kansantalouden tasapainossa ja inflaation aisoissa. Ideaalitapauksessa työttömyys ei saisi kestää kenenkään kohdalla vuotta pidempään, eli johtaa pitkäaikaistyöttömyyteen. Yli vuoden kestänyt työttömyys tulee katkaista nopeasti, muutoin riski työttömyyden pitkittymiselle kasvaa. 

TEM:n huhtikuussa julkaiseman analyysin mukaan pitkään työttöminä olleilla on tyypillisesti matala koulutus ja usein myös sairausdiagnoosi (Pitkä työttömyys.pdf (valtioneuvosto.fi).  

Työvoimatiekartta-hankkeessa tehdyn arvioin mukaan noin 140 000 työttömällä on koulutus tai ammattitaito, jolle ei ole enää kysyntää työmarkkinoilla. Tämä tuo näkyväksi sen, ettemme kykene hyödyntämään tuotantopotentiaaliamme täysimääräisesti. Siksi työllisyyspolitiikassa huomio olisi kohdistettava työttömien kouluttamiseen erityisesti niille aloille, joissa podetaan työvoimapulaa. 

Tanskassa työvoimapula-aloille kouluttautuville maksetaan 20 prosenttia korkeampaa tukea. Tämä ohjaustehostin näyttää toimivan osana työllisyyspolitiikkaa, sillä Tanskassa yli 25-vuotiaiden työttömyysaste on 3,5 prosenttia – meillä luku on tuplat.   

Työllisyys- ja koulutuspolitiikka eivät voi koskaan olla valmiita, ellei niiden sisään ole leivottu itseään korjaavia mekanismeja, jotka muuttavat suuntaa talouden ja työmarkkinoiden tarpeiden mukaan. Työmarkkinoiden kohtaanto-paradoksi voisi olla ratkaistavissa ilman tähtitiedettä. 

Elina Pylkkänen, alivaltiosihteeri