Työnantajalle velvollisuus ilmoittaa vähintään kymmenen työntekijän irtisanomisesta TE-toimistolle
Työnantajan on 9.4.2020 lukien ilmoitettava työntekijöiden irtisanomisesta TE-toimistolle, jos tuotannollisella tai taloudellisella perusteilla irtisanottavia työntekijöitä on vähintään kymmenen.
Vastaava velvollisuus koskee työnantajia, joka irtisanoo vähintään kymmenenyöntekijää yritystä koskevan saneerausmenettelyn tai konkurssiin asettamisen vuoksi.
Työ- ja elinkeinotoimistolle ilmoittamisen lisäksi työnantajan on tiedotettava edellä mainituissa tilanteissa irtisanottavalle työntekijälle tämän oikeudesta työllistymissuunnitelmaan. Työllistymissuunnitelma tehdään työntekijän ilmoittautuessa työttömäksi työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon.
Edellä mainitut velvoitteet koskevat myös merenkulun työsuhteita ja kuntasektoria merityösopimuslakiin ja kunnallisesta viranhaltijasta annettuun lakiin voimaan tulevin muutoksin. Lisäksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettuun lakiin palautetaan säännös, joka koskee riittävien resurssien ja tarpeellisiin toimenpiteisiin varautumista TE-toimistoissa niiden saatua työnantajan tekemän ilmoituksen.
TE-toimistolle tehtävästä ilmoituksesta on käytävä ilmi irtisanottavien työntekijöiden lukumäärä, ammatit tai työtehtävät sekä työsuhteiden päättymisajankohdat.
Ilmoituksen tekemiseen liittyvissä käytännöissä kannattaa olla tarvittaessa yhteydessä TE-palveluihin ja seurata asiaa koskevaa ohjeistusta.
Valtioneuvosto esittää lakimuutoksia vahvistettavaksi tasavallan presidentin esittelyssä 27.3.2020.
Lisätiedot:
erityisasiantuntija Elli Nieminen, TEM, p. 029 504 8247
Tiedote hallituksen esityksestä 16.1.2020