Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Uusi laki kotoutumisen edistämisestä nopeuttaisi maahanmuuttajien kotoutumista ja työllistymistä −    lausuntokierros alkaa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 2.5.2022 11.29
Tiedote
Maahanmuuttajia opiskelemassa.

Lakiesityksen tavoitteena on myös edistää maahanmuuttajien osallisuutta, terveyttä ja hyvinvointia sekä lisätä yhdenvertaisuutta ja vahvistaa hyviä väestösuhteita. Kotoutumista edistävät palvelut järjestettäisiin lausuntokierrokselle lähtevän lakiesityksen mukaan osana kunnan kotoutumisohjelmaa ja muita palveluita. 

Esityksellä pyritään tehostamaan maahanmuuttajien kotoutumista ja työllistymistä kehittämällä alkuvaiheen kotoutumispalveluita ja maahanmuuttajien palvelutarpeiden huomiointia sekä parantamalla ohjauksen ja neuvonnan saatavuutta. Uusi laki kumoaisi vanhan samannimisen lain. 

Esitys lisäisi kunnan vastuuta kotoutumisen edistämisestä. Kotoutumista edistävät palvelut järjestettäisiin lakiehdotuksen mukaan osana uutta kunnan kotoutumisohjelmaa sekä muina palveluina, joilla tarkoitettaisiin kunnan, hyvinvointialueen ja Kelan palveluita sekä järjestöjen, yhdistysten tai yhteisöjen toimintaa.

”Haluamme vahvistaa maahanmuuttajien osallisuutta ja rakentaa polkuja työelämään. Tehokas ja erilaiset palvelutarpeet huomioiva kotoutuminen on tässä avainasemassa”, sanoo työministeri Tuula Haatainen.  

Kotoutumisohjelma tehostaisi siirtymiä töihin ja koulutukseen

Kunnan kotoutumisohjelma olisi kokonaisuus, johon sisältyisi osaamisen ja kotoutumisen palvelutarpeen arviointi, kotoutumissuunnitelma, monikielinen yhteiskuntaorientaatio, koulutusta, muita kotoutumista ja työllistymistä edistäviä palveluita, ohjausta ja neuvontaa sekä jatko-ohjaus ohjelman päättyessä. Kotoutumissuunnitelmassa sovittaisiin palveluista, jotka vastaavat maahanmuuttajan yksilöllisiin palvelutarpeisiin. 

Esitys lisäisi kotoutumissuunnitelmien tavoitteellisuutta ja vahvistaisi kotoutumisen edistämisen työelämälähtöisyyttä. Lisäksi esitys lyhentäisi kotoutumissuunnitelman enimmäiskestoa ja tehostaisi jatko-ohjausta työelämään tai työllisyys- tai koulutuspalveluihin. 

Nykyistä isompi osa maahanmuuttajista palveluihin

Kotoutumissuunnitelmia tehdään nyt työttömänä työnhakijana olevalle maahanmuuttajalle TE-palveluissa ja toimeentulotukea muuten kuin tilapäisesti saavalle maahanmuuttajalle kunnassa. Kotoutumissuunnitelma voidaan tehdä myös muulle maahanmuuttajalle, jonka arvioidaan sitä tarvitsevan.

Lakiehdotuksen mukaan kunnat tekisivät osaamisen ja kotoutumisen palvelutarpeen arvioinnin ja kotoutumissuunnitelman sekä työttömänä työnhakijana oleville että työvoiman ulkopuolella oleville maahanmuuttajille. Arviointiin pyrittäisiin tavoittamaan myös kansainvälistä suojelua saavat, kotihoidon tukea saavat ja ihmiskaupan uhrit. Tarvittaessa arvioinnit tehtäisiin kunnan ja hyvinvointialueen yhteistyössä.

”Pyrkimyksenä olisi tavoittaa palveluita tarvitsevat maahanmuuttajat heti maahanmuuton alkuvaiheessa ja saada myös työvoiman ulkopuolella olevia maahanmuuttajia nykyistä laajemmin palveluiden piiriin. Kun esimerkiksi kotona lasta hoitavat vanhemmat löytävät paremmin palveluihin, se edistää koko perheen kotoutumista ”, muistuttaa työministeri Tuula Haatainen.

Kieliopintoihin tulisi päättötestaus

Kotoutumisohjelmaan sisältyvään kotoutumiskoulutukseen lisättäisiin suomen tai ruotsin kielen taidon päättötestaus. Omaehtoisten opintojen tukemista muutettaisiin siten, etteivät maahanmuuttajan mahdollisuudet kehittää osaamistaan heikentyisi, vaikka kotoutumissuunnitelman enimmäiskesto lyhenisi. 

Maahanmuuttajien koulutus- ja työllistymispolkuja tehostettaisiin vahvistamalla osaamisen tunnistamista ja sovittamalla kotoutumiskoulutus nykyistä tiiviimmin yhteen muiden työllisyys- ja koulutuspalveluiden kanssa. 

Palveluiden yhteensovittamista tehostettaisiin 

Lakiehdotuksessa säädettäisiin myös viranomaisten tehtävistä ja yhteistyöstä kotoutumisen edistämisessä. Kotoutumisen edistäminen on osa valtakunnallista, alueellista ja paikallista hallintoa. Viranomaisten välinen yhteistyö on keskeistä kotoutumisen edistämisessä.

Kotoutumislakia koskevalla lakiehdotuksella selkeytettäisiin kansainvälistä suojelua saavien kuntaan ohjaamista ja eri viranomaisten vastuita kiintiöpakolaisten vastaanoton alkuvaiheessa. Ilman huoltajaa tulleiden lasten perheryhmäkodeissa asumisesta esitetään tehtävän sosiaalihuoltolain mukaista toimintaa.

Kokonaisuudistuksessa esitetään valtion kunnille ja jatkossa myös hyvinvointialueille maksamia korvauksia koskevan rahoitusjärjestelmän yksinkertaistamista. Kunnille esitetään lisärahoitusta uusien tehtävien myötä.

Esityksen suhde muuhun säädösvalmisteluun

Uusi laki selkeyttäisi viranomaisten vastuita huomioiden valtioneuvoston selonteossa kotoutumisen edistämisen uudistamistarpeista (VNS 6/2021) tehdyt linjaukset ja hyvinvointialueiden perustamisesta ja työvoimapalvelu-uudistuksesta johtuvat muutokset.

Työvoimapalvelu-uudistus ja kotoutumislain uudistus tehostaisivat palveluiden yhteensovittamista ja tarjoamista, kun kunnan käytössä olisi kotoutumisen edistämisen, osaamisen kehittämisen sekä työllistymisen edistämisen palveluita. 

Työ- ja elinkeinoministeriössä on valmisteltu myös hallituksen esitystä laeiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain ja kotoutumisen edistämisestä annetun lain muuttamisesta, joka vastaisi hyvinvointialueiden käynnistymisestä aiheutuviin muutoksiin, kunnes kotoutumislain kokonaisuudistus tulisi voimaan. 

Sidosryhmätilaisuudet ja lausuntokierros

Kotoutumislaista järjestetään sidosryhmille suunnatut TEAMS-tilaisuudet 2.5. (suomenkielinen tilaisuus) ja 17.5. (ruotsinkielinen tilaisuus). Tilaisuuksissa avataan lakiesityksen sisältöä ja yleisöllä on myös mahdollisuus esittää kysymyksiä. 

Esitys on lausuntokierroksella 2.5.–10.6.2022. Lakien on tarkoitus tulla voimaan loppuvuodesta 2024 samanaikaisesti työvoimapalvelu-uudistuksen kanssa. 

Lisätietoja:
erityisavustaja Iiris Niinikoski, p. 0295 047 372
johtava asiantuntija Mira Karppanen, p. 0295 047 293
neuvotteleva virkamies Sari Haavisto, p. 0295 047 154
neuvotteleva virkamies Paula Karjalainen, p. 0295 047 117

 
Sivun alkuun