Hyppää sisältöön

EU:n ympäristöministerit keskustelevat EU:n 2040-ilmastotavoitteesta 

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 25.3.2024 9.54
Tiedote

EU:n ympäristöministerit kokoontuvat maanantaina 25.3. Brysseliin keskustelemaan EU:n vuotta 2040 koskevasta ilmastotavoitteesta. Suomea edustaa Brysselissä ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen. 

Suomi kannattaa komission ehdotusta asettaa EU:lle 90 prosentin nettopäästövähennystavoite vuodelle 2040 

Euroopan komissio julkaisi helmikuun alussa vuoden 2040 ilmastotavoitetta koskevan kattavan tiedonannon sekä teollisen hiilenhallinnan tiedonannon. Suomi on vaikuttanut tiedonantoihin kattavasti jo ennen niiden julkaisua. Ennakkovaikuttaminen vuoden 2040 ilmastotavoitetta koskevaan tiedonantoon oli yksi kolmesta valtioneuvostotason prioriteeteista tänä vuonna. 

Suomi tukee komission ehdotusta asettaa EU:lle vuodelle 2040 90 prosentin nettopäästövähennystavoite, joka kattaa sekä päästöjen vähentämisen että hiilinielut. Samalla Suomi korostaa, että toimeenpanossa pitäisi painottaa kustannustehokkaita päästövähennyksiä ja että tavoitetta toimeenpanevassa lainsäädännössä olisi huomioitava maankäyttösektorin nykytilanne ja epävarmuudet. Komission tiedonannon mukaan teollisen hiilenhallinnan teknologiat ovat merkittävässä roolissa ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. 

”Hallitusohjelman mukaisesti haluamme hyödyntää teknologista kehitystä päästövähennyksissä sekä parantaa ydinvoiman asemaa. Edistämme Suomena aktiivisesti teknisten nielujen laajamittaista käyttöönottoa. Suomen kannalta keskeistä on luoda erityisesti biogeenisen hiilidioksidin talteenottoon kannustimia sekä investointeja edistävät laskentasäännöt EU-sääntelyssä”, ministeri Mykkänen painottaa. 

Lisäksi ympäristöneuvosto käy periaatekeskustelut tekstiili- ja elintarvikejätteitä koskevista direktiivimuutoksista sekä asetuksesta muovipellettihävikin estämisestä. Suomi suhtautuu myönteisesti komission tavoitteeseen vähentää elintarvikejätteen määrää, mutta pitää oikeudellisesti sitovia tavoitteita kotitalouksille haasteellisina. Elintarvikejätteen vähentämistavoitteen tulisi kotitalouksissa koskea vain ruokahävikkiä eli syömäkelpoista osaa elintarvikejätteestä (ei esimerkiksi kasvisten kuoria). Suomi kannattaa myös tekstiilijätteen tuottajavastuuta keinona vähentää tekstiilituotannon ja -kulutuksen ympäristökuormaa. Tekstiilijätteen tuottajavastuun toimeenpanossa Suomi peräänkuuluttaa mahdollisuutta kerätä uudelleenkäytettävää tekstiiliä edelleen nykyisenkaltaisesti. 

Lisätietoja 

Lyydia Ylönen 
Ministeri Mykkäsen erityisavustaja 
p. 050 476 1341 
[email protected] 

EU:n 2040-ilmastotavoite 
Laura Aho 
neuvotteleva virkamies 
p. 029 525 0135 
[email protected]