Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Järjestöjen valitusoikeus YVA-hankkeiden rakennusluvista laajenee 1.12. lähtien

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 12.11.2021 16.19
Uutinen

Joulukuun alusta astuu voimaan lakimuutos (927/2021), joka laajentaa ympäristövaikutusten arviointia (YVA) edellyttävien rakennushankkeiden rakennusluvan kuulemismenettelyä. Muutos koskee kaikkia 1.12.2021 jälkeen tehtäviä lupapäätöksiä ja niiden valitusosoituksia.

Jatkossa YVA-menettelyä edellyttävien rakennushankkeiden rakennusluvista voivat valittaa myös rekisteröidyt yhteisöt, joiden tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun edistäminen. Järjestöt voivat valittaa esimerkiksi tuulivoimahankkeisiin kuuluvista yksittäisistä rakennusluvista, jos rakentamisen mahdollistava kaava on edellyttänyt ympäristövaikutusten arviointia.

Lakimuutoksella toimeenpannaan eräiden tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin (2011/92/EU) ja sitä muuttaneen direktiivin (2014/52/EU) minimivaatimukset.

Tehdyllä lakimuutoksella toimeenpannaan kiireellisiä EU:n säännöksiä, minkä takia se on valmisteltu erillisenä käynnissä olevasta maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksesta. Tehty muutos huomioidaan laajemmassa lakiuudistuksessa sellaisenaan.

Tasavallan presidentti vahvisti lakimuutoksen 5.11.2021.

Lisätietoja:

Pekka Virkamäki
Lainsäädäntöneuvos
p. 0295 250 073
[email protected]

 
Sivun alkuun