Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kiertotalous kuluttajakaupassa -pelikirja tarjoaa yrityksille tietoa kiertotalouden vauhdittamisesta 

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 11.5.2023 9.05
Uutinen

Uusi Kiertotalous kuluttajakaupassa -pelikirja tarjoaa kaupan alan yrityksille tietoa, ratkaisuja ja esimerkkejä käytettyjen tuotteiden myynnin, vuokrauksen sekä muun muassa huolto- ja korjaustoiminnan istuttamisesta kivijalkakauppaan, verkkokauppaan ja verkkoalustoille. Kaupan alalla on merkittävä rooli ihmisten kestävien kulutusvalintojen mahdollistamisessa.  

Kuluttajakaupan alalla toimiville pk-yrityksille suunnatussa pelikirjassa kerrotaan kuluttajakaupan alan kiertotalouspotentiaalista, parhaista käytännöistä ja alan tarpeista kiertotalouteen siirtymiseksi. Pelikirjan tavoitteena on inspiroida etenkin kaupan alalla toimivia ja antaa kättä pidempää kiertotalouden mahdollisuuksien hyödyntämiseksi osana oman yrityksen liiketoimintaa.

“On hienoa, että tällainen työkalu kaupan alan toimijoille on tehty. Pelikirjan avulla kaupan on mahdollista olla entistä tehokkaammin vauhdittamassa kuluttajien vihreää siirtymää”, Kaupan liiton johtava asiantuntija Marja Ola sanoo. 

Kiertotalous kuluttajakaupassa -pelikirja on laadittu osana kiertotalousohjelmaa. Se on toteutettu ympäristöministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön toimeksiannosta tiiviissä yhteistyössä Kaupan liiton kanssa. Pelikirjan ovat laatineet Tyrsky-Konsultointi Oy, Ethica Oy, Properta Asianajajatoimisto Oy ja Y4 Works Oy. 

Tarkastelun kohteena pelikirjassa on kuluttajakauppa ja tuoteryhmistä vaatteet ja kodintekstiilit, urheiluvälineet sekä kodinkoneet ja elektroniikka, mutta työkalupakin sisällöistä voivat hyötyä kaikki kaupan toimijat. Kuluttajille pelikirja tarjoaa katsauksen, millaisia kiertotalouden palveluita on jo nyt saatavilla, ja miten ala on kehittymässä.

”Hankkeessa on ollut mukana aktiivinen joukko kaupan alan yrityksiä vaikuttamassa pelikirjan sisältöön, mikä osoittaa, että kiertotaloudella on toimialalla sekä imua että työntöä”, Ola näkee.

Kaupan ala toivoo kiertotalouteen hallitusohjelmasta tukea 

EU:lta odotetaan useita toimia kiertotalouden edistämiseen. Uusien liiketoimintamallien valtavirtaistaminen ei ole helppoa, sillä alan toimintaympäristö on monimutkainen. 

”Jos Suomessa halutaan vauhdittaa kuluttajien vihreää siirtymää, Kiertotalous kuluttajakaupassa -pilotin kaltaiset hankkeet ovat välttämättömiä myös tulevaisuudessa. Kaupan yritykset tarvitsevat tukea kiertotalouden murroksen toteuttamisessa”, Ola tietää. 

”Vaikka kaupan alalla tehdään jo nyt paljon kiertotalouden edistämiseksi, tarvitaan uusien työkalujen ja toimintamallien kehittämistä, taloudellisten kannusteiden käyttöönottoa, vaikuttavaa viestintää sekä osaamisen vahvistamista. Tämä vinkkinä hallitusohjelmasta neuvotteleville puolueille”, hän lisää. 

Kiertotalous kuluttajakaupassa -pelikirja on Kaupan liiton sivuilla, josta sen voi ladata itselleen pdf-muodossa. Linkki tulee julkaisupäivänä. 

Lisätiedot:

Marja Ola, johtava asiantuntija, Kaupan liitto, p. 050 511 3189, [email protected] 

Heikki Sorasahi, erityisasiantuntija, ympäristöministeriö, p. 029 525 0165, [email protected]

Sari Tasa, erityisasiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 029 504 8242, [email protected]

 
Sivun alkuun