Hyppää sisältöön

Kiinteistö- ja rakentamisalan innovaatioilla ratkaistaan ilmastokriisiä - kevään hakukierroksilla jaossa vielä noin 12 miljoonaa euroa kehittämistukea

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 2.2.2023 10.29
Tiedote

Kiinteistö- ja rakentamisalan päästöjä on mahdollista leikata tehokkaasti ja samalla luoda uutta, kansainvälisestikin kiinnostavaa liiketoimintaa. Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelmasta on haettavissa vielä noin 12 miljoonaa euroa tukea rakennetun ympäristön vihreää siirtymää edistäville tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeille.

Vientiin tähtääville hankkeille tarkoitettu Business Finlandin viimeinen hankehaku on jo käynnissä, ja se päättyy 14.4.2023. Haettavana on reilut 10 miljoonaa euroa.

Myös vain Suomessa toimiville tahoille, kuten yrityksille, kunnille ja järjestöille, tarkoitettu ympäristöministeriön viimeinen hankehaku on auki 6.2.-3.3.2023. Haettavana on enintään 1,5 miljoonaa euroa.

Rakentaminen tuottaa noin kolmanneksen Suomen ilmastopäästöistä

Rakentaminen tuottaa noin kolmanneksen Suomen ilmastopäästöistä ja vaikuttaa välillisesti monen muun alan päästöihin. Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelma vauhdittaa vihreää siirtymää hankerahoituksella ja tarjoamalla alustan toimijoiden yhteistyölle ja parhaiden oppien jakamiselle.

“Kiinteistö- ja rakentamisala on ilmastotavoitteiden saavuttamisessa ja luontokadon pysäyttämisessä ratkaisijan paikalla. On erinomaista, että alan toimijat ovat tarttuneet kehittämiseen ja näkevät sen mahdollisuudet myös liiketoiminnan kannalta”, sanoo projektikoordinaattori Maija Stenvall ympäristöministeriöstä.

Rahoitetuissa hankkeissa luodaan ratkaisuja muun muassa vähähiilisiin rakennusmateriaaleihin ja materiaalien uusiokäyttöön, elinkaarilaskentaan ja rakennusten energiatehokkuuteen. Uudet digityökalut auttavat tunnistamaan päästölähteet, tehostamaan energian ja materiaalien käyttöä sekä todentamaan ilmastovaikutukset.

“Avainasia on hankkeiden tulosten kansainvälinen skaalattavuus. Kun hyviksi todetut mallit saadaan monistettua, liiketoiminta kasvaa ja päästövähennykset kertautuvat. Samalla luodaan ratkaisuja, joille on kasvava tarve myös kansainvälisillä markkinoilla”, sanoo Account Lead Virpi Mikkonen Business Finlandilta.

Rahoitetut hankkeet esillä seminaarissa 2.2. klo 14-16 ja verkon tilannehuoneessa

Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelman kuudella aikaisemmalla hakukierrokselle on rahoitettu yhteensä jo lähes 70 hanketta. Niistä 11 esittäytyy torstaina 2.2. kello 14-16 järjestettävässä seminaarissa. Tilaisuutta voi seurata suorana verkkolähetyksenä.

Rahoitettuihin hankkeisiin voi tutustua kätevästi myös ohjelman verkkosivujen tilannehuoneessa. Sieltä saa kuvaa myös hankkeiden tavoitteista, aikataulusta ja potentiaalista vähentää rakennetun ympäristön päästöjä. Hankekortteja lisätään palveluun koko ajan.

Lisätietoja:

Ympäristöministeriön haku:
Maija Stenvall
Projektikoordinaattori
ympäristöministeriö
p. 0295 25 0354
[email protected]

Business Finlandin haku:
Virpi Mikkonen
Account Lead
Business Finland
p. 050 5577 930
[email protected]

Ohjelman verkostot:
Teemu Lehtinen
Toimitusjohtaja
KIRAHub
p. 040 456 6108
[email protected]
​​​​​​​
Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelma (ns. KIRAilmasto -ohjelma) panostaa lähivuosina 40 miljoonaa euroa rakennetun ympäristön ilmastotyöhön. Ohjelmaa toteuttavat ympäristöministeriö ja Business Finland. Business Finland myöntää rahoitusta etenkin vientiä tukeville hankkeille ja ympäristöministeriö kansalliseen tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. Ohjelman rahoitus tulee EU:n kertaluontoisesta elpymis- ja palautumistukivälineestä (Recovery and Resilience Facility), jonka kansallisesta käytöstä linjataan Suomen kestävän kasvun ohjelmassa. Hankerahoituksen lisäksi Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelma tarjoaa alustan laajalle toimijoiden yhteistyölle ja parhaiden oppien jakamiselle.

​​​​​​​