Hyppää sisältöön

Ministeri Kari: Kuluva kevät avainasemassa fossiilivapaan Suomen rakentamisessa

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 10.2.2022 12.17
Tiedote
Kuva: Laura Kotila

Tämä kevät on hiilineutraalin Suomen rakentamiselle keskeinen, sillä hallituksen esitys uudistetuksi ilmastolaiksi sekä kaikki kolme keskeistä ilmastosuunnitelmaa valmistuvat lähikuukausina, totesi ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari ilmastopolitiikkaa käsitelleessä infotilaisuudessaan.

”Ilmastolain myötä hiilineutraaliudesta 2035 mennessä tulee Suomelle sitova tavoite, joka ohjaa ilmastotyötämme pitkäjänteisesti yli vaalikausien. Suunnitelmat toimivat käytännön tienviittoina siihen, miten ilmastokestävää, fossiilitalouden heilahduksista riippumatonta hyvinvointivaltiota rakennetaan”, ministeri painotti.

Liikennettä, maataloutta ja rakennusten erillislämmitystä koskeva keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelma KAISU oli lausuntokierroksella joulu-tammikuussa. Lausuntoyhteenveto on valmistumassa, ja lisäksi tutkimuslaitokset toimittavat perjantaina omat arvionsa siitä, ovatko suunnitelman toimet riittäviä tavoitteiden saavuttamiseen. Arvioiden pohjalta ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä viimeistelee suunnitelman maaliskuun puoliväliin mennessä.

Myös suurta teollisuutta ja lämmöntuotantoa eli niin sanottua päästökauppasektoria koskeva ilmasto- ja energiastrategia sekä maa- ja metsätaloutta koskeva maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma lähetetään lausunnoille lähikuukausina.

”Kun vauhditamme vihreää siirtymää, lämmityksen ja liikkumisen kulut eivät karkaa”

Ilmastopolitiikan suunnitelmia viimeistellään tilanteessa, jossa energian hinta maailmanmarkkinoilla on ollut kovassa nousussa.

”Hallitus on tukenut puhtaan energian tuotantoa, kotien energiaremontteja ja esimerkiksi sähköautojen latausinfran laajentamista. Nämä toimet vähentävät riippuvuuttamme hintavaihteluille herkistä fossiilisista tuontipolttoaineista. Kun vauhditamme vihreää siirtymää, turvaamme kohtuulliset liikkumisen ja lämmityksen kustannukset koko maassa.”

Ministeri Karin mukaan vähävaraisille kotitalouksille tulisi suunnata korvamerkittyä tukea energiaremontteihin.

”Energiaremonttien avulla voidaan estää tehokkaasti ylisuuria, yllättäviä lämmityslaskuja talvipakkasilla. Monelle perheelle kertainvestointi on kuitenkin liian iso. Olemme ympäristöministeriöstä esittäneet kevään kehysriiheen erityisesti pienituloisille suunnattavaa 10 miljoonan euron uutta tukea. Lisäksi esitämme 40 miljoonan euron avustusta asuinrakennusten energiatehokkuuden parantamiseen sekä älykkääseen ja joustavaan energiankulutukseen tähtääviin toimenpiteisiin”, ministeri sanoi.

Ministeri Kari muistutti, että ilmastopolitiikassa on välttämätöntä suunnata katse aina kohti tulevaisuutta.

”Fossiilivapaan hyvinvointivaltion rakentaminen on tärkein tehtävämme seuraavina vuosikymmeninä. Ilmastotyöstä täytyy tulla uusi normaali tapa ajatella yhteiskunnan päätöksiä, aivan kuten talous ja valtion talouden kehysmenettely nyt. Valtion kaikkea rahankäyttöä ja lainsäädäntöä tulisi katsoa ilmasto- ja ympäristökestävyyden läpi, samoin kuin nyt kehysriihessä katsotaan taloutta,” ministeri sanoi.

Lisätietoja

Ministerin haastattelupyynnöt:
Milja Henttonen
ympäristö- ja ilmastoministerin erityisavustaja
p. 050 599 3094
[email protected]

Hallituksen ilmastopolitiikka:
Riikka Yliluoma
ympäristö- ja ilmastoministerin erityisavustaja
p. 050 414 1682
[email protected]

Emma Kari