Hyppää sisältöön

Yli viisi miljoonaa euroa kaupungeille ja hyvinvointialueille pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 30.1.2025 12.43
Tiedote

Petteri Orpon hallituksen tavoitteena on poistaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2027 mennessä. Hallitus kohdentaa tarkoitukseen 10 miljoonaa euroa vaalikauden aikana. Ympäristöministeriö on myöntänyt 5,33 miljoonaa euroa kaupungeille ja hyvinvointialueille pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen tähtäävään työhön.

Ympäristöministeriön pitkäaikaisasunnottomuuden poistamisen ohjelman tavoitteena on poistaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2027 mennessä. Tämä edellyttää määrätietoista työtä sekä kaupungeilta että hyvinvointialueilta. Ohjelmaan on kutsuttu yhdeksän suurinta kaupunkia ja niiden alueella toimivat hyvinvointialueet, sillä asunnottomuus keskittyy erityisesti suurimmille kaupunkiseuduille. 

“Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kotiin. Suomessa on pitkään tehty ansiokasta työtä asunnottomuuden poistamiseksi, mutta työtä vielä riittää etenkin vaikeimmassa tilanteessa olevien pitkäaikaisasunnottomien auttamiseksi. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan saumatonta yhteistyötä asumisen kysymyksistä vastaavien kaupunkien ja sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavien hyvinvointialueiden välillä. Tähän ohjelman kautta avustetut yhteishankkeet tarttuvat”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala.  

Nyt myönnettävällä avustuksella tuetaan ja vauhditetaan kaupunkien ja alueiden yhteisiä toimia asunnottomuuden vähentämiseksi. Avustetuissa yhteishankkeissa kehitetään ja luodaan yhteisiä, pysyviä toimintarakenteita ja -malleja, joilla pitkäaikaisasunnottomuus poistetaan ja sen uudelleen lisääntyminen ehkäistään. 

Pitkäaikaisasunnottomuuden poistamisen ohjelmalla ja sitä tukevilla hankkeilla varmistetaan, että jokainen pitkäaikaisasunnoton saa tarvittavaa apua ja tukea elämäntilanteeseensa. Yhteishankkeissa etsitään konkreettisia ratkaisuja asunnottomuutta kokevien ihmisten tilanteisiin. Monet pitkäaikaisasunnottomat tarvitsevat tarkoituksenmukaisen asumisratkaisun lisäksi erilaisia sosiaali- ja terveyspalveluja. Samanaikaisesti heillä voi olla talous-, päihde- ja mielenterveysongelmia. Nämä henkilöt eivät välttämättä pärjää vahvankaan tuen avulla tavallisessa asuntokannassa, vaan heille tarvitaan pieniä riittävän tuen antavia asumisyksiköitä. 

”On hienoa, että hallitus on sitoutunut vähentämään asunnottomuutta ja asettanut kunnianhimoisen tavoitteen pitkäaikaisasunnottomuuden poistamisesta vuoteen 2027 mennessä. Käytännön työ tämän eteen tapahtuu paikallisesti – asunnoton kerrallaan. Nyt myönnettävät avustukset vauhdittavat työtä kaupungeissa ja hyvinvointialueilla ja vahvistavat myös niiden omaa panosta asunnottomuustyöhön”, sanoo Helsingin apulaispormestari ja valtakunnallisen asunnottomuusohjelman puheenjohtaja Daniel Sazonov.

Avustusta saavat:  

  • Helsingin kaupunki 
  • Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan hyvinvointialue 
  • Espoo ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue 
  • Vantaa ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialue 
  • Turku ja Varsinais-Suomen hyvinvointialue 
  • Lahti ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue 
  • Jyväskylä ja Keski-Suomen hyvinvointialue 
  • Oulu ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue 
  • Kuopio ja Pohjois-Savon hyvinvointialue 

Hanketyö käynnistyy talven ja kevään aikana ohjelmaan kutsutuissa yhdeksässä suurimmassa kaupungeissa ja hyvinvointialueilla. Hanketoimijoille ja muille asunnottomuustyötä tekeville yhteistyökumppaneille järjestetään vuoden 2025 aikana myös verkostoitumistilaisuuksia ja webinaareja ajankohtaisista aiheista. 

Lisätietoja 

Hanna Kettunen 
Erityisasiantuntija 
puh. 0295 250 010 
[email protected] 

Emma-Stina Vehmanen 
ympäristö- ja ilmastoministerin erityisavustaja 
puh. 040 847 1992 
[email protected] 

Daniel Sazonov 
apulaispormestari ja johtoryhmän puheenjohtaja 
puh. 045 129 6812 
[email protected]