Hyppää sisältöön

Ympäristöministeriöltä avustusta ikääntyneiden asumista parantaville hankkeille

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 23.10.2020 11.56
Tiedote

Ympäristöministeriön Ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelma on myöntänyt kunnille ja kuntayhtymille lähes 800 000 euroa avustusta hankkeisiin, joilla parannetaan ikäihmisten asumista.

Valtionavustuksen ensimmäinen hakukierros keräsi hakemuksia 15 kunnasta ja kahdesta kuntayhtymästä. Avustusta haettiin yli 886 000 euroa, ja sitä myönnettiin 16 hakijalle yhteensä 768 732 euroa. Seuraava kuntien kehittämisrahoituksen haku toteutetaan ensi vuonna.

Avustettavilla hankkeilla tuetaan kuntien varautumista ikääntyvien kansalaisten asumisen tarpeisiin, edistetään asuntokannan korjaamista, luodaan erilaisia asumisratkaisuja sekä kehitetään asuinalueita ikäystävällisemmiksi.

Tällä hakukierroksella vahvimmaksi teemaksi nousi kuntien varautuminen ikääntyneiden kansalaisten muuttuviin asumistarpeisiin. Esimerkiksi Haukivuorella Etelä-Savossa avustuksen turvin kehitetään ikäystävällistä taajama-aluetta, jossa ikääntyneille ja muistisairaille luodaan edellytykset asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään. Taajama-alueen kaavoitusprosessiin liitetään muun muassa esteettömiä ja rollaattoreille sopivia reittejä asuinalueilta terveysasemalle, kirjastoon ja kauppaliikkeisiin.

Tampereella ja Orivedellä puolestaan ennakoidaan ikääntyneiden asumiseen liittyviä tarpeita kehittämällä välimuotoista asumista, jolla voidaan lisätä erilaisten asumisvaihtoehtojen monipuolisuutta.

Ikäihmiset tarvitsevat esteettömiä asuntoja

Suomen väestö ikääntyy vauhdilla, ja ennusteiden mukaan kymmenen vuoden päästä yli neljäsosa suomalaisista on yli 65-vuotiaita. Erityisesti kaikkein vanhimpien kansalaisten osuus kasvaa nopeasti; yli 85-vuotiaiden määrä tulee kaksinkertaistumaan seuraavien 20 vuoden aikana.

Tällä hetkellä maamme asunnoista esteettömiä on kuitenkin vain 15 prosenttia, eli noin puoli miljoonaa. Olemassa olevien asuntojen esteettömyyskorjausten lisäksi ikääntyneille tarvitaan sopivia uustuotannon asumisratkaisuja.

Ympäristöministeriön johdolla toteutettavan Ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelman (2020-2022) tavoitteena on parantaa ikääntyneiden asumisoloja erilaisin keinoin ja vastata ikäihmisten muuttuviin asumisen tarpeisiin. Toimenpideohjelman toteuttamiseen osallistuvat myös Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, kunnat, kuntayhtymät ja järjestöt.

Avustusta saaneet hankkeet

Etelä-Karjala
Ikäystävällinen asuminen
Myönnetty avustus: 59304 €

Etelä-Savo
Ikä- ja muistiystävällinen Haukivuoren taajama-alue
Myönnetty avustus: 69000 €

Haapajärvi
Ikääntyvien asumisen kehittäminen Haapajärvellä
Myönnetty avustus: 69960 €

Jyväskylä
IHANA – ikääntyvien hyvä asuminen Jyväskylässä
Myönnetty avustus: 39480 €

Kalajoki
Ikäystävällinen Kalajoki –kehittämishanke
Myönnetty avustus: 58800 €

Kemi
Ikävihreä Pruntsi
Myönnetty avustus: 58200 €

Kerava
Marttilanpuistosta esteetön, esteettinen ja yhteisöllinen korttelipuutarha
Myönnetty avustus: 18000 €

Kuopio
Ikäihmisten asumisen kehittäminen yhteistyössä
Myönnetty avustus: 45600 €

Lahti
Ikäihmisten paikat ja asumisen tarpeet (Lahden kaupunki)
Myönnetty avustus: 13800 €

Lapinjärvi
Lapinjärven muistiystävällisen taajaman valaistuksen kehittäminen
Myönnetty avustus: 16000 €

Lapua
"Mun koto – paras paikka" –hanke
Myönnetty avustus: 40788 €

Marttila
Suvirannan asumiskorttelin käytettävyysselvitys – toimintaympäristön muutos ja kehitystarpeet
Myönnetty avustus: 49800 €

Mänttä-Vilppula
Kyläyhteisössä tuki ja turva
Myönnetty avustus: 45000 €

Oulu
Auttava yhteisö
Myönnetty avustus: 70000 €

Tampere
Välimuotoista asumista ikääntyneille Tampereella ja Orivedellä
Myönnetty avustus: 45000 €

Turku
Vanhuspalvelujen rakennemuutos
Myönnetty avustus: 70000 €

Avustettaville hankkeille tarjolla tukea

Ympäristöministeriön Ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelma tarjoaa avustusta saaneille hankkeille tukea ja verkottumistilaisuuksia toteutuksen tueksi. Toimenpideohjelma myös jakaa ikääntyneiden asumiseen liittyvää tietoa ja hyviä käytäntöjä esimerkiksi seminaareissa ja muissa tapahtumissa.

Ohjelman kehittämishankkeiden yhteinen webinaari järjestetään keskiviikkona 2.12. 2020 klo 10.00-12.30. Lisätiedot ja ohjeet ilmoittautumiseen julkaistaan myöhemmin osoitteessa ym.fi/ikaantyneiden-asuminen.

Lisätietoja

Heli Mäntylä
erityisasiantuntija
ympäristöministeriö
p. 02952 50189
[email protected]