Budjettipäällikkö Sami Yläoutinen:
Menokehysten tarkoitus ja tulevaisuus
Julkisia menoja, tuloja ja julkisen talouden tasapainoa sekä velkaantumista ohjaavien selkeiden sääntöjen käyttöönotolla on useita etuja. Hallitukset ilmaisevat niillä budjettipoliittisen linjansa, mikä luo vakaan ja ennustettavan toimintaympäristön kansalaisille, yrityksille ja muille toimijoille. Lisäksi finanssipolitiikan säännöt luovat kehikon vero- ja menopolitiikalle sekä julkisen velan vakauttamiselle ja pidempiaikaiselle hallinnalle.
Samalla kun korostetaan sääntöjen ja menokehysten merkitystä finanssipolitiikan kannalta, on syytä pitää mielessä, että julkinen talous on keskeinen hyvinvointi- ja tulonjakopolitiikan väline. Se voi toteuttaa näitä tehtäviään vain, jos sen pitkän aikavälin kestävyys on varmistettu.
Keskeisin finanssipolitiikkaa koskeva sääntö Suomessa on ollut vuonna 2003 uudistettu valtiontalouden menokehys. Uudistuksessa osa valtion menoista siirrettiin kehyksen ulkopuolelle ja lisätalousarviot sisällytettiin kehyksen piiriin. Mikä tärkeintä, hallitus sitoutui pysymään koko vaalikauden ajan kautensa alussa asettamansa menokaton puitteissa. Kehysmenettelyä on sittemmin kehitetty asteittain vaalikausien taitteissa pääasiassa lisäämällä menettelyyn liittyviä joustoja.
Menokehysten taustalla oleva pääsääntö on, että menot kuuluvat kehykseen, ellei ole finanssipoliittisesti perusteltuja syitä jättää niitä kehyksen ulkopuolelle. Tällaisia ovat esimerkiksi suhdanneluonteiset menot, kuten työttömyysturva, toimeentulotuki, palkkaturva ja asumistuki. On huomattava, että menoa ei määritellä kehyksen ulkopuolelle sen perusteella, että sen vuosittaisen tason arvioiminen tai siihen vaikuttaminen on vaikeaa tai käytännössä mahdotonta. Tällaisetkin veronmaksajan maksettavaksi tulevat menot kuuluvat kehykseen.
Kehysjärjestelmän perusteita, hyötyjä ja kehittämistarpeita tulee arvioida perusteellisesti
Vuonna 2003 toteutetusta uudistuksesta lähtien hallitukset ovat pystyneet pitämään menot asettamansa kehyksen puitteissa. Kuluvalla vaalikaudella kehysjärjestelmän pitävyys on merkittävästi heikentynyt. Viime vuonna menokehyksistä luovuttiin kokonaan koronaepidemian vuoksi. Kuluvaa vuotta koskevat lukuisat poikkeukset, kun esimerkiksi koronavirustilanteen terveysturvallisuuteen liittyvät menot on luokiteltu kehysten ulkopuoliseksi menoksi. Tämä on ollut perusteltua.
Hallituksen vuosia 2022–2025 koskevassa julkisen talouden suunnitelmassa menokehyksiä korotetaan nykymuotoisen, miltei parikymmentä vuotta voimassa olleen järjestelmän aikana kesken vaalikauden varsinaisesti ensimmäistä kertaa. Osittain taustalla ovat toki edelleen koronavirustilanteen aiheuttamat menopaineet, mutta hallituskaudella ollaan myös toimeenpanemassa uudistuksia, joiden rahoitukseen vaalikauden alussa asetetuissa kehyksissä ei ollut varauduttu.
Suomen kaltaista kehysjärjestelmää suosittelevat käytännössä kaikki kansainväliset talouspolitiikkaa arvioivat organisaatiot. Erityisen tärkeinä menokehysten kaltaisia keskipitkän aikavälin finanssipolitiikan suunnittelua edistäviä järjestelmiä on pidetty nimenomaan koronakriisin jälkihoidossa, kun julkisia talouksia tulee sopeuttaa kriisin jälkien korjaamiseksi.
Suomen kehysjärjestelmä ei perustu lainsäädännöllisiin vaatimuksiin vaan hallituspuolueiden väliseen poliittiseen sopimukseen. Kehysjärjestelmällä tulee siis olla poliittinen tuki. Jos sitä ei ole, ei todellisuudessa ole kehysjärjestelmääkään. Ennen seuraavaa vaalikautta kehysjärjestelmän perusteita, hyötyjä ja kehittämistarpeita tulee arvioida perusteellisesti. Suomi tarvitsee tehokkaan julkisen talouden ohjausjärjestelmän, ja sen osana uskottavilla menokehyksillä on keskeinen rooli.
Sami Yläoutinen
Budjettipäällikkö
@SYlatoutinen