Hyppää sisältöön

Hunajaa ja hulppeampia satoja – pölyttäjämestari ratkaisijan roolissa

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 20.5.2024 12.41
Uutinen

Hunajantuotannosta mehiläiset tunnetaan parhaiten. Pölytys on mehiläisten arvokkain palvelus, jota ilman ympäristömme näyttäisi erilaiselta: maatalous tuottaisi vähemmän ja lajien moninaisuus luonnossa heikkenisi. EU:n maatalous- ja maaseuturahoitus on elintärkeää suomalaiselle mehiläishoidolle.

Suomessa on yli 3 000 mehiläistarhaajaa, jotka seuraavat päivittäin läheltä pesien asukkien elämää. Tarhaajien tukena toimii Suomen Mehiläishoitajain Liitto, jonka toiminnanjohtaja, Susanna Eloranta, ihastui mehiläiselämään.

”Arvomaailma tässä työssä on mahtava, ja ulottuvuuksia on moneen suuntaan: pölyttäjäasiat, luonnonsuojelu, luonnon monimuotoisuus sekä myös ruokaturva ja huoltovarmuus”, Eloranta summaa.

EU:n maatalous- ja maaseuturahoitus on elintärkeää suomalaiselle mehiläishoidolle. Lisäksi mehiläistaloutta tuetaan kansallisesti pesäkohtaisella tuella. Eloranta arvioi mehiläisten tuottaman arvon maataloudelle olevan noin 70 miljoonaa euroa. 

Lue koko juttu maaseutu.fi-sivustolta

Melkein kadonnutta mehiläistä suojelemassa

Mehiläisten suojeluun herättiin vasta 1990-luvulla. Suomen Tumman Mehiläisen Hoitajat ry on vuonna 2017 perustettu yhdistys, joka tuo yhteen uhanalaisen rodun suojelusta kiinnostuneita mehiläishoitajia. Yksi yhdistyksen perustajista on puheenjohtaja Markku Pöyhönen, joka on hoitanut mehiläisiä jo 40 vuotta.

”Tumman mehiläisen suojelu on olennaista toiminnassamme. Mehiläisrotuja ei ole maailmassa kovin montaa, joten on tärkeää saada rotu säilymään”, Markku Pöyhönen kertoo.

Aiemmin yhdistys on toiminut jäsenmaksujen avulla, mutta vuodesta 2023 yhdistys on saanut EU:n maatalous- ja maaseuturahoituksesta tukea mehiläisrodun suojeluun.

Lue koko juttu maaseutu.fi-sivustolta

YK:n julistamaa maailman mehiläispäivää vietetään tänään 20.5. seitsemättä kertaa.