Hyppää sisältöön

Muutoksia vuoden 2024 EU:n sonnipalkkioihin ja vuoden 2025 luomu- ja ympäristökorvauksiin

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 30.1.2025 14.23
Tiedote

Valtioneuvosto päätti vuoden 2024 EU:n sonnipalkkioiden korottamisesta. Lisäksi päätettiin myös luomu- ja ympäristökorvausten tukiehtojen muutoksista vuodelle 2025. Muutokset mahdollistavat CAP-suunnitelman muutosten toimeenpanon ja selkeyttävät toimeenpanoa.

Tiedotetta oikaistu 30.1.2025 turvepeltojen nurmet -toimenpiteen osalta.

EU:n vuoden 2024 sonnipalkkioita korotetaan ensimmäistä maksuerää varten. Muiden nautaeläinpalkkioiden eli emolehmä- ja lypsylehmäpalkkion sekä ulkosaariston nautapalkkioihin ei aiemmin säädettyihin palkkioiden tasoihin tehty muutoksia. Näiden palkkioiden 80,1 miljoonan enimmäismäärästä maksetaan viljelijöille helmikuun alussa noin 56 miljoonaa eli lähes 70 prosenttia. 
 
Palkkioiden määrä määräytyy 1.2-15.9.2024 välisenä aikana tilalla olleiden  palkkiokelpoisten eläinmäärien perusteella. Lehmien ja ulkosaariston nautojen (mukaan lukien sonnit) palkkioiden määrät perustuvat keskimääräisiin eläinmääriin, jotka lasketaan tilalla palkkiokelpoisena olleiden eläinten ruokintapäivien perusteella. 
Sen sijaan Manner-Suomen AB-tukialueen ja Ahvenanmaan sekä C-tukialueen sonnipalkkio maksetaan vuoden 2024 aikana tilallapitoajan täyttäneistä sonneista. Palkkio maksetaan kertaluonteisesti yhden kerran eläimen elinaikana. 
 
Sonnipalkkioon oikeuttavien eläinten koko vuoden 2024 arvioitu eläinmäärä näyttäisi olevan sekä Manner-Suomen AB-tukialueella että C-tukialueella hieman aiemmin arvioitua alhaisempi, minkä vuoksi palkkion määrää korotetaan aiemmin säädetystä 15 euroa AB-tukialueella ja 30 euroa C-tukialueella. 
 
Ensimmäisessä nautaeläinten maksuerässä palkkioiden tasot ovat seuraavat:
 
-Emo- ja lypsylehmäpalkkio Manner-Suomen AB-tukialueella 660 euroa/eläin. 
-Emo- ja lypsylehmäpalkkio Ahvenanmaalla 750 euroa/eläin 
-Sonnipalkkio AB-tukialue 515 euroa/eläin
-Sonnipalkkio C-tukialue 170 euroa/eläin
-Ulkosaariston nautapalkkio 1 250 euroa/eläin. 
 
Nyt päätetyt palkkioiden tasot tarkistetaan uudelleen loppukeväästä 2025, kun kaikki koko vuotta koskevat hakemustiedot ja valvontatiedot ovat käytettävissä. Tarkistukset tehdään, jotteivat palkkioiden enimmäismäärärahat ylity. Tämän vuoksi on mahdollista, että palkkioiden tasot edelleen hieman muuttuvat. Tuolloin päätetään myös teuraseläinten ja uuhien sekä kuttujen vuoden 2024 palkkioiden lopullisista yksikkötasoista. 
 
Eläinkohtaisten palkkioiden lopullisissa määrissä on myös huomioitava Suomen CAP-suunnitelmaan kirjatut palkkioiden maksimitasot, joita ei EU-säädösten vuoksi ole sallittua ylittää. Mikäli palkkiokelpoiset eläinmäärät jäävät merkittävästi arvioituja pienemmäksi, osa tuotantomuodolle varatuista määrärahoista täytyy siirtää toisen tuotantomuodon hyväksi. Näin varmistetaan, että viljelijöille maksetaan EU:n tuotantosidonnaisen tuen 101,7 miljoonan euron kokonaismääräraha vuoden 2024 osalta mahdollisimman täysimääräisesti. 

Muutoksia ympäristökorvaukseen

Valtioneuvosto vahvisti muutoksia ympäristökorvauksen tukiehtoihin. Kerääjäkasvin määritelmää tarkennetaan. Kerääjäkasvi on nimenomaan toissijaisen viljelykasvin kasvusto. Kerääjäkasvit- toimenpiteessä kerääjäkasviksi hyväksyttävien kasvien rajoituksia vähennetään. Muutoksen myötä viljelijällä on paremmat mahdollisuudet valita juuri omiin tarpeisiinsa sopiva kerääjäkasvi.
 
Suojavyöhykkeen perustamisaikaa pidennetään vuoteen 2026 asti. Pidennys mahdollistaa toimenpiteeseen tehdyn uuden kohdentamisaineiston hyödyntämisen. Suojavyöhykkeiden hoitotoimia tarkennetaan niin, että lohkoa saa laiduntaa ilman lisärehun antamista laiduntaville eläimille monimuotoisuuden lisäämiseksi ja pellon ravinnetilan köyhdyttämiseksi. Suojavyöhykkeiden hoitotoimista ei saa aiheutua eroosiota, eikä hoitotoimille saa olla vesiensuojelullista estettä. 
 
Turvepeltojen nurmien ehtoja tarkennetaan myös siten, että viljelijällä on mahdollisuus luopua ko. toimenpiteestä. Taustalla on komission muuttunut ohjeistus, jonka mukaan turvepeltojen nurmet eivät enää pysäytä pysyvän nurmen nurmivuosien laskentaa. Pysyvien nurmien laskennan muutoksesta kerrotaan tarkemmin MMM:n vuoden 2025 EU-tukiehtojen muutostiedotteessa (19.12.2024).
 
Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoitoa koskevaan ympäristösopimukseen sisältyvien yksivuotisten kunnostustoimenpiteiden korvauksen maksamista tarkennettiin siten, että maksaminen on mahdollista, mikäli toimenpide valmistuu kyseisen sopimusvuoden loppuun mennessä.  

Muutoksia luomukorvaukseen

Luonnonmukaisen tuotannon korvauksen tukiehtoihin tuli muutoksia. Vuoden 2025 alusta alkaen luonnonmukaisen tuotannon sitoumuksesta saa kesken sitoumuskauden poistaa alaa, jolla toteutetaan ympäristökorvauksen suojavyöhykkeet toimenpidettä. Muutos mahdollistaa tarkoituksenmukaisten suojavyöhykkeiden perustamisen ja edistää näin vesien suojelun tavoitteita. Lisäksi sitoumukseen voi kesken sitoumuskauden lisätä sellaista alaa, jolle myönnetään korvauskelpoisuus kesken sitoumuskauden.
 
Luonnonmukaisen tuotannon maksamiseen liittyviä ehtoja tarkennettiin. Korvaus voidaan maksaa, kun tuensaaja kuuluu valvontajärjestelmään koko sitoumusvuoden ajan. Tämä on tärkeää, jotta esimerkiksi luopumistilanteissa tiedetään selkeästi, millä edellytyksillä korvaus luonnonmukaisesta tuotannosta voidaan maksaa. Tukiehtoja tarkennettiin myös rehuntuotantosopimuksen osalta. Jatkossa viljelijän on osoitettava, että rehua on toimitettu sopimuksenmukaisesti. Tämän voi osoittaa lohkokirjanpidon, rehukirjanpidon tai tuotevirtakirjanpidon avulla.
Edellisten lisäksi myyntikasvilistalta poistettiin maissi, koska se on rehukasvi, ja tehtiin joitain teknisiä muutoksia.
 
Tukijärjestelmien tarkkoihin ehtoihin voi tutustua osoitteessa Ruokavirasto.fi, kun Ruokavirasto on julkaissut vuotta 2025 koskevat hakuohjeet.
 
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
 
Erityisasiantuntija Auli Nurmi, 0295 162 304 (tuotantosidonnaiset eläinpalkkiot)
Maatalousekonomisti Antti Unnaslahti, 0295 162 426 (tuotantosidonnaiset eläinpalkkiot)
Neuvotteleva virkamies Heini Lehtosalo, 029 5162057 (luomu ja ympäristösopimukset)
Erityisasiantuntija Johanna Auer, 029 162 2128 (ympäristösitoumukset)
Neuvotteleva virkamies Suvi Ruuska, 0295 162 248
 
Sähköpostiosoitteet muotoa [email protected]

Tiedote: Valtioneuvosto vahvisti maatalouden yleisten ehtojen muutoksia EU-tuille vuodesta 2025 alkaen (19.12.2024)

CAP27 EU ja kansainväliset asiat Luonto ja ilmasto Ruoka ja maatalous