Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kansainvälistä pelastustoimintaa harjoitellaan Kittilässä syksyllä 2015

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 26.8.2015 11.25
Uutinen

Kittilän Levillä järjestetään 28.9.-2.10.2015 Barentsin alueen maiden (Suomi, Norja, Ruotsi ja Venäjä) kansainvälinen Suomen isännöimä pelastusharjoitus. Lähtökohtana on tilanne, jossa Lapin ja pohjoisen muiden pelastuslaitosten voimavarat eivät yksin riitä vastaamaan tilanteeseen ja apua on pyydettävä naapurimaista. Harjoitukseen osallistuu runsas joukko vapaaehtoisia sekä pelastus- ja lääkintäalan ammattilaisia, yhteensä ainakin 400 henkilöä.

Tavoitteena on toimintavalmiuden ja yhteistoiminnan parantaminen maiden kesken. Barentsin alueen mailla on valtioiden välinen sopimus pelastuspalveluavun antamisesta ja vastaanottamisesta pohjoisilla alueilla. Yhteistoimintaa harjoitellaan joka toinen vuosi. Tämän syksyn harjoituksen valmistelut ovat loppusuoralla.

- Valmistelut alkoivat jo siinä vaiheessa kun edellinen harjoitus pidettiin eli kaksi vuotta sitten. Suunnitteluprosessi on ollut erittäin antoisa ja valmiuden kannalta kullanarvoinen. On opittu paljon yhteistyöstä ja suunnittelusta ja löydetty tiettyjä rajapintoja. On myös tullut huomattua, että itsestäänselvyytenä pidetyt asiat eivät välttämättä ole sitä. Tässä voisi varmaan sanoa, että matka on ollut tärkeämpi kuin päämäärään pääseminen, kertoo ylitarkastaja Jari Honkanen sisäministeriöstä.

Teemana muun muassa avunpyyntö, hälyttäminen ja tiedonkulku

Kittilässä harjoitellaan esimerkiksi avunpyyntöä, hälyttämistä, rajamuodollisuuksia, pelastustoimien johtamista, tiedonkulkua ja median kanssa toimimista. Näiden lisäksi Suomen harjoituksen pääpaino on isäntävaltion tukitoimilla (Host Nation Support). Isäntävaltion tukea on muun muassa se, että saapuville avustusjoukoille tarjotaan tulkit ja oppaat käyttöön, heidän ruokailustaan, majoituksestaan ja muista huoltotoimista huolehditaan sekä varmistetaan polttoaineen ja veden saanti. Itse harjoitustoiminnan kannalta oleellista on saapuvien joukkojen johtaminen ja se, että heille osataan osoittaa järkevät tehtävät, joissa he voivat käyttää erikoistaitojaan.

Tulvatilanne aiheuttaa monta onnettomuutta samanaikaisesti

Syksyn harjoituksen skenaarioina ovat muun muassa pitkään jatkuneet sateet Kittilän alueella sekä samaan aikaan tapahtuva kaivosonnettomuus. Tulvat ja nouseva vedenpinta murentavat alueen tiestöä ja jättävät joitain alueita ilman maayhteyksiä, vaikeuttavat elintarvikehuoltoa ja aiheuttavat ongelmia sähkönjakelussa. Alueella tapahtuu myös liikenneonnettomuus sekä maanvyörymä. Tulvaskenaarion taustalla on kymmenisen vuotta sitten koettu tositilanne Kittilässä.

Harjoitusta valmistelevat Kriisinhallintakeskus ja sisäministeriön pelastusosasto tiiviissä yhteistyössä Lapin pelastuslaitoksen ja kultakaivos Agnico Eagle Finlandin kanssa. Mukana on kaikkiaan yli 40 toimijaorganisaatiota Suomesta ja keskeiset pelastuksen ja lääkinnän toimijat naapurimaista.

Lisää infoa harjoituksesta osoitteesta:
www.pelastustoimi.fi

Lisätietoja:
ylitarkastaja Jari Honkanen, sisäministeriö, 0295 488 443
harjoituskoordinaattori Ari Seppälä, Kriisinhallintakeskus, 0295 453 698

 
Sivun alkuun