Hyppää sisältöön

Poliisin tekniikkakeskuksen toimialue laajenee poliisihallinnon ulkopuolelle

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 20.7.2006 9.33
Tiedote -

Poliisin tekniikkakeskuksen toimiala laajenee poliisihallinnon ulkopuolelle. Jatkossa Poliisin tekniikkakeskus voi hankkia, ylläpitää ja kehittää myös muiden valtion ja kunnan turvallisuusviranomaisten kalustoa, välineitä ja varusteita sekä muidenkin valtion ja kunnan viranomaisten turvakalustoa, -välineitä ja varusteita.

Jos julkinen hallintotehtävä on annettu muulle kuin viranomaiselle, Poliisin tekniikkakeskus voi suorittaa myös tällaisen tehtävän hoitamiseen liittyviä kaluston, välineiden ja varusteiden hankinta-, ylläpito- ja kehittämistehtäviä.

Valtioneuvosto päätti tänään torstaina 20.7. esittää, että Tasavallan Presidentti vahvistaisi lain poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.9.2006 alkaen.

Poliisin hallintolain muutoksella poliisin ylijohdon alaiset yksiköt velvoitetaan jatkossa ilmoittamaan poliisin ylijohdolle sellaisesta hallinnon sisäisestä ratkaisusta tai olosuhteiden muutoksesta, jolla voi olla laatunsa tai laajuutensa vuoksi merkittävää vaikutusta poliisin ylijohdon hyväksymien yksikön tulostavoitteiden ja toimintalinjojen toteutumiseen. Poliisiylijohtaja voi yksittäistapauksessa ottaa ratkaistavakseen tällaisen asian.

Vastaavasti poliisin lääninjohdon alaisten yksiköiden on ilmoitettava poliisin lääninjohdolle sellaisesta suunnittelemastaan hallinnon sisäisestä ratkaisusta tai olosuhteiden muutoksesta, jolla voi olla laatunsa tai laajuutensa vuoksi merkittävää vaikutusta poliisin lääninjohdon hyväksymien yksikön tulostavoitteiden toteutumiseen.

Poliisin hallinnosta annettuun lakiin tulee myös uusi säännös poliisimiehen määräaikaisesta virantoimituksesta erottamisesta 1-6 kuukauden ajaksi, jos poliisimies toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä eikä varoitusta voida pitää riittävänä toimenpiteenä.

Määräaikainen virantoimituksesta erottaminen sijoittuu virkamiesoikeudellisten keinojen valikoimassa ankaruudeltaan irtisanomisen ja varoituksen väliin.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Kirsti Vihermaa, (09) 160 42330