Näkökulma
Cali sakkasi rahoituskysymyksiin – miten käy Bakun?
Viikon kuluttua alkavan Bakun ilmastokokouksen keskiössä on ilmastorahoitus – ”the Finance COP”. Kokouksessa on tarkoitus sopia uudesta ilmastorahoitustavoitteesta, josta käytetään sanahirviötä uusi yhteinen kvantitatiivinen tavoite – New Collective Quantified Goal, NCQG.
Käytännössä tämä tarkoittaa sopimista siitä, kuka maksaa, minkä verran, mihin mennessä ja kenelle. Uutta rahoitustavoitetta koskevaa valmistelutyötä on tehty kolme vuotta. Viime vuonna Dubaissa päätettiin kiihdyttää valmistelutyötä, mikä on vuoden mittaan näkynyt kokouskalenterin täyttymisenä, Azerbaidzanin matkojen lisääntymisenä, yhteistyön tiivistymisenä ja toisaalta myös neuvottelukantojen polarisoitumisena. EU:n omaa valmistelua on tehty sekä ympäristöneuvoston että talous- ja rahoitusasioiden neuvoston raiteilla.
Ilmastorahoitusta koskeva neuvottelutilanne on vaikea. Teollisuusmaat kipuilevat mm. valtiontalouden vajeen, geopoliittisen tilanteen sekä ilmastotoimien kustannusten ja hyväksyttävyyden kanssa, kun taas köyhimmät ja haavoittuvimmassa asemassa olevat maat kamppailevat ilmastokriisin alati kasvavien seurausten kanssa.
Pariisin sopimuksen tavoitteista ja Dubain ilmastokokouksen päätöksistä huolimatta vauraat öljyntuottajamaat eivät ole vauhdittamassa irtautumista fossiilista polttoaineista, eivätkä näe itseään kehittyvien maiden ilmastotoimien rahoittajina. Näistä haastavista lähtökohdista huolimatta Bakun ilmastokokouksessa on tarkoitus sopia yli 100 miljardin dollarin vuotuisesta mobilisointitavoitteesta kehittyvien maiden ilmastotoimiin. Pariisin sopimuksen mukaisesti kehittyneet maat johtavat rahoituksen mobilisointia.
Rahoittajajoukkoon tarvitaan nyt mukaan nopeasti kasvavat taloudet ja öljyntuottajamaat – eli 1990-luvun alun jälkeen vaurastuneet maat. Lisäksi uudessa rahoitustavoitteessa tulee huomioida mm. globaali investointitarve, laajemmat investointivirrat, yksityisen sektorin merkitys ja monenkeskisten rahoituslaitosten rooli.
Useat maat korostavat, että rahoitustavoitteen tulee olla monikerroksinen, jonka keskiössä on julkinen rahoitus. Kehitysrahoituslaitosten ja kansainvälisten rahoituslaitosten roolia ja hiilen hinnoittelua tulee vahvistaa ja innovatiivisia rahoituslähteitä saada käyttöön. Erilaisia investointeja houkuttelevia rahoitusinstrumentteja tulee kehittää ja sisällyttää rahoitustavoitteeseen. Muita maille tärkeitä asioita ovat läpinäkyvyys ja raportointi – eli mitä kaikkea ilmastorahoitukseen sisältyy.
Mailla on erilaisia näkemyksiä siitä, tulisiko rahoitustavoitteen sisältää alatavoitteita mm. sopeutumiselle, vahingoille ja menetyksille. EU ei kannata temaattisten alatavoitteiden sisällyttämistä. Kehittyvät maat ajavat päästövähennystoimiensa kunnianhimon linkittämistä uuteen rahoitustavoitteeseen, mitä kehittyneet maat puolestaan vastustavat. Polarisoituneita näkemyksiä liittyy myös kehittyvien maiden kansallisen resurssimobilisaation sisällyttämisestä ilmastorahoitustavoitteeseen ja yksityisen rahoituksen rooliin. Myös rahoituksen kohdentaminen erityisesti haavoittuvimpiin ja heikoimmassa asemassa oleviin maihin jakaa kehittyvien maiden joukkoa.
Edessä on siis taas kerran varsin haastavat ilmastoneuvottelut!
Kirjoittaja
|
Outi Honkatukia
|
Näkökulma – ympäristöministeriön asiantuntijoiden kirjoituksia |