Hyppää sisältöön

Finnpartnership-ohjelman optiokausi tuo mukanaan uuden innovaatiorahoitus-hanketyypin

ulkoministeriö
Julkaisuajankohta 18.12.2024 16.25
Uutinen

Finnpartnership-liikekumppanuusohjelman ehdot muuttuvat vuoden 2025 alussa. Ulkoministeriö ja Finnfund tekivät sopimuksen Finnpartnership-ohjelman optiokauden käyttöönotosta joulukuussa 2024. Vuodet 2025-2027 kattavalla optiokaudella jatketaan edellisen ohjelmakauden hyväksi havaittuja toimintoja ja käytäntöjä sekä tuodaan mukaan myös innovaatiorahoitusta. 

Kuva: Liisa Takala.

Vuoden alusta osana Finnpartnership-ohjelmaa avautuu uusi innovaatiorahoitukseen keskittyvä hanketyyppi. Rahoituksen tarkoituksena on auttaa yrityksiä luomaan kestävän kehityksen mukaisia innovaatioita kehittyvillä markkinoilla yhdessä paikallisten kumppanien kanssa. Tukea voi saada uusien innovaatioiden lisäksi jo olemassa olevien ideoiden kehittämiseen. Rahoituksella pyritään mahdollistamaan sellaisia innovatiivisia ratkaisuja, jotka edistävät Agenda 2030:n kestävän kehityksen tavoitteiden sekä Suomen kehityspoliittisten tavoitteiden saavuttamista kehittyvillä markkinoilla.

Innovaatiorahoituksen tulee kiinnittyä Business Finlandin rahoittamaan T&K-hankkeeseen.  Lisäksi Business Finlandin myönteinen lausunto innovaatiorahoituksen linkittymisestä T&K-hankkeeseen on edellytys tuen myöntämiselle.

Liikekumppanuustuen ehtoihin tehdään lisäksi muita muutoksia ja päivityksiä. Ukrainaan kohdistuvien hankkeiden tukiprosenttia lasketaan maan OECD-tukikategorian mukaiseksi. Päivitetyt ehdot julkaistaan Finnpartnershipin verkkosivuilla tammikuussa 2025.

Lisätietoja Finnpartnershipin verkkosivuilla. 

Finnpartnership tukee kaupallista kestävää ja vastuullista liiketoimintaa, joka luo myönteisiä kehitysvaikutuksia kehittyvissä maissa

Ulkoministeriön rahoittama ja Finnfundin hallinnoima liikekumppanuusohjelma Finnpartnership tarjoaa liiketoimintaan liittyvää neuvontaa, valmisteluun liittyvää rahoitusta sekä kontakteja, joiden avulla kestävä liiketoiminta kehittyvissä maissa saadaan käyntiin. Liikekumppanuustuki on tarkoitettu siemenrahaksi kaupalliselta rahoituspohjalta toteutuvaan liiketoimintaan, jolla on myönteisiä kehitysvaikutuksia hankkeen kohdemaassa.

Tukea voi saada esimerkiksi kumppanin etsimiseen, toiminnan suunnitteluun ja työntekijöiden koulutukseen. Tukea voi käyttää myös olemassa olevan liiketoiminnan vahvistamiseen tai jatkohankkeisiin sekä pilotointiin.

Finnpartnershipin tarjoamat palvelut ovat maksuttomia ja ne on tarkoitettu yritysten, kansalaisjärjestöjen, oppilaitosten ja muiden toimijoiden käyttöön. Liikekumppanuustukea voi hakea ympärivuotisesti.

Muualla verkossa