Hyppää sisältöön

Kenraalin ja amiraalin virkaan nimittämisiä puolustusvoimissa

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 2.6.2016 13.45
Tiedote

Valtioneuvosto esittää, että tasavallan presidentti nimittää eversti Vesa Virtasen kenraalin virkaan 1.7.2016-30.6.2021 väliseksi ajaksi ja kommodori Timo Jussi Hirvosen amiraalin virkaan 1.9.2016-31.8.2021 väliseksi ajaksi.

Eversti Vesa Juhani Virtanen (s.1966) on toiminut Kainuun prikaatin komentajana marraskuusta 2015 lähtien. Aikaisemmin hän on toiminut mm. Turvallisuuskomitean pääsihteerinä, sektorijohtajana ja osastoesiupseerina Pääesikunnassa, pataljoonankomentajana Kaartin Jääkärirykmentissä, adjutanttina EU:n Sotilaskomitean puheenjohtajalle ja Puolustusvoimain komentajalle sekä osastoesiupseerina Helsingin Sotilasläänin Esikunnassa. Lisäksi hän toimi sihteerinä Suomalainen asevelvollisuus -työryhmässä. Yleisesikuntaupseerin tutkinnon Virtanen suoritti vuonna 1998. Hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2012.

Kommodori Timo Jussi Hirvonen (s.1963) on toiminut toukokuusta 2016 Merivoimien esikuntapäällikkönä. Aikaisemmin hän on palvellut mm. komentajana Rannikkolaivastossa, komentajana Saaristomeren Meripuolustusalueella, sektorijohtajana ja osastoesiupseerina Pääesikunnassa, kansallisena edustajana NATO:n Allied Command Transformation -esikunnassa ja laivueen komentajana ja valmiuspäällikkönä Suomenlahden Meripuolustusalueella. Yleisesikuntaupseerin tutkinnon Hirvonen suoritti vuonna 1997. Kommodoriksi hänet ylennettiin vuonna 2010.

Lisätietoja puolustusministeriössä antavat neuvotteleva virkamies Aila Helenius, puh. 0295 140 432 ja erityisasiantuntija Eemeli Peltonen, puh. 0295 140 125.