Kuusi kielteistä päätöstä kiinteistökaupoissa
Puolustusministeri Antti Häkkänen on 4. syyskuuta tehnyt kuusi kielteistä lupapäätöstä EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien ostajien kiinteistöhankinnoissa. Kielteisten päätösten kohteina ovat kiinteistöt Mikkelissä, Kouvolassa ja Imatralla sekä kolme kiinteistöä Lieksassa.
Mikkelissä, Lieksassa ja Imatralla sijaitsevat kiinteistökaupat ovat yksityishenkilöiden tekemiä. Kouvolan kaupan on tehnyt yritys. Henkilöt ja yrityksen edunsaajat ovat Venäjän, Ukrainan ja Sveitsin kansalaisia.
Kielteiset lupapäätökset perustuvat lakiin eräiden kiinteistöhankintojen luvanvaraisuudesta. Puolustusministeriö perustelee kielteisiä lupapäätöksiä muun muassa sillä, että ei voida poissulkea mahdollisuutta, että kyseiset kiinteistöhankinnat voisivat vaarantaa kansallista turvallisuutta. Niiden voidaan arvioida vaikeuttavan maanpuolustuksen järjestämistä tai alueellisen koskemattomuuden valvontaa ja turvaamista.
Lupa voidaan evätä myös maksamattomien lupamaksujen tai kiinteistön epäuskottavan käyttötarkoituksen vuoksi.
Lisätiedot
Mahdolliset asiakirjapyynnöt pyydetään toimittamaan puolustusministeriön kirjaamoon, sähköpostiosoite [email protected]
Lisätiedot puolustusministeriön viestintäyksiköltä, sähköpostiosoite [email protected]