Hyppää sisältöön

Pohjoismaiden puolustusministerit kokoustivat Helsingissä

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 30.1.2025 11.46
Tiedote

Puolustusministeri Antti Häkkänen isännöi Pohjoismaiden puolustusministerikokouksen Helsingissä 30. tammikuuta 2025.

Suomi toimii vuonna 2025 Pohjoismaisen puolustusyhteistyön (Nordefco) puheenjohtajamaana. Vuoden toisessa ministerikokouksessa puolustusministerit keskustelivat Pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä, ajankohtaisista Nato-asioista sekä Ukrainan tukemisesta.

"Lujitamme pohjolan puolustusta entisestään vahvistamme yhdessä Pohjoismaiden puolustusta ja huoltovarmuutta ennen näkemättömällä tavalla, mikä tukee koko liittokunnan pelotetta ja puolustusta. Syvennämme yhteistyötämme Naton ja EU:n vahvistamiseksi. Jatkamme Ukrainan horjumatonta tukemista", puolustusministeri Antti Häkkänen sanoo.

Yhteisessä julkilausumassa pohjoismaiden puolustusministerit toteavat Pohjoismaisen puolustusyhteistyön siirtyneen uuteen aikakauteen ministerien viime vuonna hyväksymän Visio 2030:n myötä.

"Pohjoismaat ovat vankasti sitoutuneet Naton 360 asteen turvallisuusperiaatteeseen, mukaan lukien Naton yhteisen 1500 kilometrin pituisen maarajan puolustamiseen. Vallitsevassa haastavassa turvallisuustilanteessa vahvan ja yhtenäisen Naton merkitys korostuu entisestään erityisesti arktisella alueella", puolustusministeri Antti Häkkänen toteaa.

Kokoukseen osallistuivat Suomen puolustusministeri Antti Häkkäsen lisäksi Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson, Norjan puolustusministeri Bjørn Arild Gram, Tanskan puolustusministeri Troels Lund Poulsen ja Islannin pysyvä valtionsihteeri Martin Eyjolfsson.

Pohjoismaiden puolustusministereiden yhteinen julkilausuma.

Lisätietoja antaa Erityisasiantuntija Tiina Benredjem, puh. 0295 140 009.

Ministerille osoitetut haastattelupyynnöt: Erityisavustaja Dani Niskanen, puh. 041 5444967.