Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Puolustusvoimat hankkii rynnäkkökiväärien punapistetähtäimiä ja niiden suojapusseja

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 14.11.2017 10.14
Tiedote

Puolustusministeri Jussi Niinistö on valtuuttanut Puolustusvoimat tilaamaan modernisoitujen 7.62RK62-rynnäkkökiväärien punapistetähtäimiä ja niiden suojapusseja. Aimpoint MicroT-2 -punapistetähtäimet ja suojapussit tilataan Naton logistiikkaviraston kautta.

Naton logistiikkavirasto (NSPA) tuottaa hankintoihin liittyviä palveluita Naton jäsenmaille ja kumppanuusmaille. Puolustusvoimat osallistuu NSPA:n kumppanuusohjelmaan, jonka avulla voidaan lisätä huoltovarmuutta, kustannustehokkuutta ja kansainvälistä yhteensopivuutta sekä tehdä hankintoja NSPA:n avulla.

Hankinnalla parannetaan taistelijan aseenkäytön nopeutta ja tarkkuutta sekä rynnäkkökiväärin käytettävyyttä huonoissa valaistusolosuhteissa. Hankinta liittyy Puolustusvoimien maapuolustuksen kehittämisohjelman Taistelija-hankkeeseen.

Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on noin 5,5 miljoonaa euroa. Punapistetähtäimet toimitetaan vuoden 2018 loppuun mennessä.

Lisätietoja antavat puolustusministeriössä hallitusneuvos Timo Nyyssönen, puh. 0295 140 026 ja Maavoimien esikunnassa everstiluutnantti Juhana Skyttä, puh. 0299 800 (vaihde).

 
Sivun alkuun